Sodan ja rakkauden jälkiä
Eräänä syyskuisena iltapäivänä kävelin pitkin mäntyjen reunustamaa, muinaista polkua kohti Johanneksen Ilmestyksen luostaria Patmoksella. Mielikuvissani männyt olivat yhtä vanhoja kuin polkukin. Tosiasiassa puut olivat huomattavasti nuorempia. Pyhä Amfilokhios Patmoslainen istutti niitä viime vuosisadalla karuksi muuttuneelle saarelle. Hänen mukaansa se, joka ei rakasta puita, ei rakasta Kristusta. Vanhuksen opetuksiin kuului myös: älä hyökkää, äläkä puolustaudu – ole vain oma itsesi. Vaikka ohje oli tarkoitettu vähemmistönä länsimaailmassa eläville ortodokseille, muutkin ehkä saavat sitä soveltaa.
Mikael tai Pyhä Yrjänä taistelussa lohikäärmeen kanssa on myyttistä historiaa, jota on mahdollista ja oikeaoppistakin tulkita lempeästi. Antroposofiassa on painotettu, ettei lohikäärmettä surmata, vaan pidetään aloillaan. Tai, Mikaelin hengen miekan edessä pikemminkin lohikäärme itse siirtyy syrjään. Taustalla on myyttisiä kuvia Mardukista ja Tiamatista, Mithran teoista, kreikkalaisen mytologian Apollosta, joka surmasi lohikäärmeen. Nämä kaikki liittyvät aiheen piiriin. Kuvien syvällinen merkitys ulottuu siis moneen suuntaan.
Reinald Witters totesi aikoinaan, ettei antroposofinen opettaja taistele pahaa vastaan, se ei kuulu antroposofiaan. Tämänkaltainen pohjavire löytyy negatiivisen teologian hämäränkorkeistakin sfääreistä. Kyse on toisaalta ihmisen sisäisestä taistelusta, jota käydään vapauden alueella, joka on välttämätön inhimillisen olemassaolon kannalta. Ihminen ja enkeli -luennoillaan Witters mainitsi, kuinka Marsin ja Jupiterin välissä oleva kivivyöhyke on kuin ”jälkiä suuresta taivaallisesta sodasta”. Puolueettomat enkelit laskeutuivat Jumalan käskystä Graalin luo, joka on kivi Luciferin kruunusta, enkelten taistelussa irronneesta. Ennen lankeemusta ja lankeemuksen jälkeen – Lucifer (tai Aadam) edustaa kahdenlaisia olotiloja.
Myös käärmesymboliikkaa on mahdollista tulkita vastakkaisin tavoin. Paratiisin käärme ja Hermeksen sauva edustavat erilaisia piirteitä samantyylisen kuvion kautta. Ofiittojen mysteerit yhdistivät Vapahtajan käärmeen myyttikuvaan. Merkurius voi liikkua hyvään tai pahaan suuntaan, tiedon viejän hahmo voidaan liittää niin Kristukseen kuin paholaiseenkin. Käärme saattaa johdattaa etsijän kovin erilaisille poluille, viitekehyksistä riippuen. Kuka tietää totuuden?
Joskus 1970-luvulla oli muotia fiktion myyminen tietokirjallisuutena. Esimerkkinä mainittakoon ulkopuolisen Colin Wilsonin johdatus Lovecraftin kauhuun – Necronomiconin muinaisista pahuuden voimista, jotka uinuvat merenpohjassa. Mieli toimii porttina henkiseen todellisuuteen, mutta hallitsemattomien voimien ja kuvi(tuks)en kanssa ihminen on vaarassa kadottaa itsensä.
Enkeleistä ja kielistä puhuttiin merkillisesti jo 1500-luvulla, kun John Dee ja Edward Kelley kanavoivat ”Aadamin Paratiisissa osaaman enkelikielen”, jota on esikuvallisesti myöhemmin kutsuttu Eenokin mukaan. Astrologian ja matematiikan mestari Dee oli Hänen Majesteettinsa salaisessa palveluksessa, vakoillen Euroopan maita Englannin kuningattaren puolesta. Hänen koodinimensä oli 007, jonka myöhemmin Ian Fleming omaksui fiktiivisen agenttinsa tunnukseen.
Sotilastiedustelu on varjojen maailmassa olevaa liikehdintää, jonka yhteys pahuuteen on selvää. On mahdotonta perustella uskottavasti, miten se voisi olla hyvän puolella tapahtuvaa toimintaa. Nykyajan tiedustelupalvelut ovatkin totalitaarisia mahteja, jotka hallitsevat ”kuun alista maailmaamme” rautaisella otteella. On kuitenkin ymmärrettävää, miksi on taisteltava ja tiedusteltava.
Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua, kaikuu vanha sanonta. Se viittaa maanpäällisiin tai sukupuolittuneen rakkauden ongelmiin, jota roomalaiset jumalhahmot Venuksesta lähtien osaltaan kuvaavat. Henkinen rakkaus on tämän kaiken yläpuolella, ja toimii pedagogisen työskentelynkin voimavarana. Se on toinen nimi jumalallisen armovoiman ilmenemiselle.
Lähihistoria, kulttuurihistoria ja myyttinen historia tuovat eteemme erilaisia näkymiä, jotka ovat yhtälailla todellisia, vaatien omaansa. Niin Venäjällä ja Ukrainassa kuin Israelissa ja Palestiinassakin.
Lordi Montgomery kirjoittaa perinteisen kristillisen viisauden sanoja myötäillen Sodankäynnin historiassaan rauhaan pyrkimisestä, korkeasta moraalista. Montgomeryn edustama ritarillisuus on ollut epämuodikasta jo niin kauan, että on syytä ihmetellä, miksi kaikki muut ovat uudelleen tulleet muotiin….
Teksti on julkaistu Takojan numerossa 3/25
Maalaus on Sandro Botticellin ”Venus ja Mars” (n. 1485)