Anonyymi Antroposofia
”Ylevä, kirkastunut valveillaolo puhui hänen piirteistään, hänen käsiensä rukoilevasta voimasta. Niin kuin suuret taiteilijat osasivat antaa keskiajan sarkofagien päällä lepääville ritareille sellaisen ilmeen kuin heidän suljetut silmänsä sittenkin näkisivät ja heidän lepäävä hahmonsa vielä kykenisi jatkamaan matkaa, niin kertoi tässä lepäävä hahmo ylimaallisesta valvetilasta, matkan jatkumisesta hengen sfääreihin. […] Antoi ihmisille lohdun, varmuuden korkeimman lahjan, varmuuden siitä, että kuolema on valveinen astuminen henkisen elämän ja toiminnan maailmoihin”
-Günther Wachsmuth / Die Geburt der Geisteswissenschaft
Liittää kätensä yhteen rukouksessa on ylevintä, mitä ihminen voi käsillään tehdä. Näin sanoi Rudolf Steiner, jonka kehittämän pedagogisen uudistusliikkeen parissa on aina puhuttu käsitöiden ja ylipäätään käsillä tekemisen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnin kannalta olennaisena. Uskonnosta on sen sijaan oltu montaa mieltä, väkisin esille tuomisesta väkipakolla unohtamiseen. On silti ymmärrettävä rukouksen lähteestä ja voimasta jotain, mikäli tahdomme tietää mitään koko aiheesta.
Steinerpedagoginen liike on muuttunut aikalailla siitä, millainen se oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Muutos on väistämätöntä, mutta jos pakkomielteet saavat valtaa, sielu häviää. Henkisen kasvun Snellman-korkeakoulun perustalla on vapauden filosofia, jolle hyvin erilaisten ihmisten näkemykset ovat voineet rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Vain akateemisen filosofisesti asioihin suhtautuvilla ja yhteiskuntakelpoiselta kannalta katsovia vastassa on eri tavoin esoteeriseen suuntautuvia hengentieteilijöitä ja kirjokannellisia oman tiensä kulkijoita. Näitä ihmeisiin tai salaisuuksiin puettuja hahmoja on paljon. Heidän edustamansa tulkinnat poikkeavat toisistaan enemmän kuin ulkopuolinen voisi luulla. Miten tuoda ilmaa tulen ja veden väliin, jotta kaikki voivat pysyä omassa elementissään? On niin monenlaisia näkemyksiä, mutta se on pohjimmiltaan hyvä asia.
Viime vuosien maailmankriisit toivat esiin tämän puolen. Antroposofit kiistelivät huomattavasti muita vähemmän hoitomuodoista, vaikka olivat keskenään täysin eri mieltä asioista. Tämä oli henkisen kehityksen merkki. Tosin, huomattavasti vähemmän sivistyneellä tavalla on käsitelty sotaa. Onko se sittenkin merkki henkisestä kehittymättömyydestä….
Keväällä 2005 alkaneen ihmissuhteeni ensimmäinen riita liittyi siihen, laitetaanko tulevat lapsemme steinerkouluun. Sanoin, ettei missään nimessä. Jo samana syksynä ystävä ojensi minulle Henkisen tiedon tien. Jäin miettimään, onko tämä hieman tylsä ja turvallinen vaihtoehto minua varten. Olin vuosikymmenen ajan ollut kiinnostunut okkultismista ja perehtynyt shamanismiin.
Antroposofia on luonto- ja ihmisystävällistä. Monenlaiset liikehdinnät ovat yksipuolisia tänäänkin. Ihmistä vihataan ”luonnon” nimissä tai ihmisen alempia olemuspuolia korostetaan luontoamme hyväksikäyttäen. Todellisuudessa ristiriitaa ei ole olemassa. Natura-jumalatar kuuluu yhtälailla Ihmisyyden mysteeriin kuin toisinpäin, henkinen ihmiskäsitys voi avartaa myös luonnon taustaa olentoineen. Tahdon korostaa erilaisten virtausten yhteen tulemisen tai harmonian mahdollisuutta.
Kun tein loppuharjoittelua steinerpedagogisella linjalla, silmäni osuivat kahvitauolla opettajanhuoneessa ollessani Kaija Saariahon kuvaan, johon taiteilija oli kirjoittanut lämpimiä terveisiä vanhalle opinahjolleen. Helsingin Rudolf Steiner -koulurakennusta ei enää ole (kuten ei Stuttgartin alkuperäistä Waldorf-tehtaan kouluakaan). Ane Gyllenbergin miljoonalahjoitusten avustamana jo 1950-luvulla alkunsa saanut rakennus toimi pitkään antroposofisen liikehdinnän kohtauspaikkana. Siellä järjestettyihin seminaareihin ottivat osaa suuret maailmantähdet ja legendat, jos ilmaisuni sallitaan, vuosikymmenten ajan. Kun itse kävin rakennuksessa ensi kertaa, muistan kuinka seinät hehkuivat voimaa. Myöhemmin ymmärsin, mistä kaikesta se johtuikaan.
Johannes Hemlebenin kirjoittama elämäkerta avasi minulle tietä kohti Steinerin ajattelua ja maailmaa. Rudi Lissaun monipuolinen kirja tasapainotti vaikutelmia, tuoden esiin toisella tavoin erityisiä piirteitä. Kuinka niin kauniisti Rosan (Mayreder tai Luxemburg) ympyrät muodostavat riidattoman yhteyden Christianiin (Morgenstern tai Rittelmeyerin yhteisö). Colin Wilsonin ja Gary Lachmanin kaltaiset elämän korkeakoulun rocktähdet ovat tuoneet lisänsä muotokuviin kokonaisuutta palvellen.
On sanottu myös, että meidän tulisi juhlia pikemminkin Steinerin kuolemaa kuin syntymäpäivää. Antroposofian mukaan se merkitsee vain siirtymistä toiseen olotilaan.
Mutta miten suhtautua tähän 100-vuotisjuhlaan? Ei ollut tahallista, että lehdessä on näin vähän muistopuheita. Se tavallaan kuitenkin sopii uuteen hengen kuvaan, ettei Steineria juhlita liikaa. Annetaan henkisten virikkeiden puhaltaa vapaasti, yrittäen elää niiden mukaisesti – omin sanoin, omin ajatuksin, rakkauden ja tahdon mysteeriä lähestyen. Siten ehkä tehdään kunniaa Steinerillekin, joka perusti jatkuvasti uusia lehtiä tai piirejä, toimi erilaisissa yhteyksissä vaihtelevalla menestyksellä. On perusteltua tehdä tulkinta, jonka mukaan suuri osa virikkeistä epäonnistui tavalla tai toisella. Yhtä hyvin on mahdollista esittää, että kaikki onnistui paremmin kuin olisi voinut kuvitella. Erilaisia tasoja löytyy myös tulkitsijoiden näkökyvystä, ja itse näkökulmakin voi heijastella enemmän maallista tai henkistä ulottuvuutta, jolloin asia näyttäytyy väistämättä eri valossa. On paljon sellaista, mitä ei näe tavallisin silmin…
Ensimmäinen antroposofisen liiton kirjastosta lainaamani teos oli Steinerin Temppelilegendaa käsittelevä luentosarja. Vapaamuurariaatteen alkuperäinen, myyttinen pohjavire liittää yhteen historian kulussa haarautuvia virtoja.
Se on keskeinen teema myös vuoden alussa kuolleen David Lynchin ja Mark Frostin luomassa kolmiosaisessa Twin Peaks -televisiosarjassa, jonka johdantona toimii elokuva Fire walk with me. Lynchin yhteys Transsendenttiseen Meditaatioon on selvää kuvien välittömiä vaikutuksia seuratessa. Mutta Frostin kiinnostus teosofiaan on myös huomion arvoista. Hänen kirjansa Twin Peaks – salattu historia valottaa lisää vapaamuurareiden kulttuurihistoriallista merkitystä sekä jakoa kahteen vastakkaiseen virtaukseen. Amerikan alkuperäisheimojen ja luonnon mystinen henki, uusimman tieteen, fysiikan ja avaruusteknologian saavutukset kohtaavat samalla fiktiivisellä alueella. Näen yhteyksiä myös antroposofian aiheisiin.
Katsoin hiljattain uudestaan Twin Peaksin Alun ja Lopun (elokuvan ja kolmannen kauden), ja toisin kuin ensimmäisellä kerralla joitakin vuosia sitten, minulle jäi käsitys alkemistisen prosessin viemisestä kunnialliseen päätökseen. David Lynchille voidaan antaa tunnustus henkisen taiteellisen työnsä testamentista, vaikka loppuhuipennuksen sisältämät merkitykset on mahdollista kokea eri tavoin. Taiteessa tulkinnan jääminen jossain määrin avoimeksi on sinänsä itsestään selvästi myönteinen asia. Mutta nykytaiteen epämääräisten monitulkintaisuuksien kirjossa ei ole välttämättä enää paljoakaan merkityksellisyyttä jäljellä. Siitäkin aina saa kiinnostua ja sitäkin voidaan arvostaa sellaisenaan. Alkemiaa tai vapahduksen tuntoa on kuitenkaan turha odottaa sellaisilta teoksilta.
Antroposofian nykytilasta on sanottu samaa. Joku tunnistaa helvetillisen turhautumisen ja lähes toivottoman tilanteen, ajan pyörteisiin tai ansoihin kiinni jäämisen. Mutta jos katsoo toisin silmin, havaitsee armoa ja rauhaa – sadan vuoden kehän onnellisen lopun käänteen tuomaa vapautumista entisistä painolasteista ja huolenaiheista, jotka viimein jäävät taakse. Ja luottamusta siihen, että henkisen maailman huomassa ihmiskunta, jonka puolesta myös antroposofia toimii kaikkien yksilöllisten ja yhteisöllisten virikkeidensä myötä, voi edetä tiellään kohti henkistymistä, kaikille tarkoitettua pelastusta.
Kriittinen massa ylittyy näihin aiheisiin liittyen muutenkin viimeistään nyt. Jos kaikki näyttäisivät ja kuulostaisivat samalta, lahkohan se olisi – Erkki Pirtolan huumori osui tarkasti. Mutta onneksi kaikki eivät ajattele samoin! Itsenäisiä hengentutkijoita ja näkijöitä on ollut alusta lähtien, kuten Valentin Tomberg, tai esimerkiksi Judith von Halle tältä vuosituhannelta. Jarno Paalasmaa ja Markku Niinivirta ovat tehneet maanläheistä työtä yliopiston ja koulumaailman puolella. Reijo Wilenius on aikanaan saavuttanut täyden uskottavuuden sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa että vapaan hengentieteellisen korkeakoulun luokanlukijoiden keskuudessa.
Aivan kuten AA-kerhokin helposti muuttuu lahkoksi, vaikka periaatteessa 12 askeleen ja perinteen mukaisesti sen ei pitäisi olla mahdollista, myös antroposofinen liikehdintä – siitäkin huolimatta, että Steinerin sanoin ”fanaattisuuden tulisi olla sille vierasta”. Näitä seuroja, liittoja ynnä muita yhdistyksiä on jokaiseen lähtöön ja niin olkoon. Seppo Huunosen mukaan AA-liikkeen todellinen olemus liittyy antroposofiaan, johon se olisi hyvin voinut syntyä 1930-luvulla. Olemme kaikki umpimetsässä tai kuka milläkin tavoin pihalla elämästään. On parempi, ettemme olisi yksin haahuilemassa, vaan tulisimme yhteen jakamaan kokemuksiamme. Siten pääsemme hetki kerrallaan eteenpäin kuten ohjelmalehtisessä luvataan. Antroposofia sellaisena kuin me hänet ymmärrämme…
Periferian ja keskustan välinen paradoksi on samankaltainen kuin itse opissa oleva sisäinen ristiriitaisuus. Antroposofiset kirjoitukset ja luentojen muistiin merkinnät eivät muodosta suljettua kokonaisuutta, vaan jättävät näkökulmia tai tulkintoja paikoin avoimeksi. Ja ihminen joutuu itse täyttämään tyhjät kohdat, huomatakseen lopulta, ettei sekään riitä – ilman armoa, jonka henkiset vallat meille suovat parhaaksi katsomallaan tavalla ja hetkellä. On tehtävä osuutemme ja odotettava kärsivällisyyden tunnelmassa ilman uteliaisuutta, ilman vaatimuksia etenemisen suhteen. Emme pääse omin avuin edes kynnystä pidemmälle. Vanhempi ja viisaampi totesi kerran: Steineria lukiessa tarkemmin huomaa, ettei missään sanota, miten se oikeasti tehdään. Vihkimys jää mysteeriksi.
Steinerin esitelmissä puhutaan tietoisuussielustakin eri tavoin. Teosofiassa hän kuvailee selkeästi, miten se liittyy henkiseen. Apokalypsi-luennoilla (1908) Steiner tuo esiin aistimussielun yhteyden henki-itseen. Astraaliruumiin puhdistuminen on okkultismin historiastakin tuttu ilmiö. Ihmisen sielu muuntuu Neitsyt Sofiaksi ja tekee itsestään astian korkeammille henkisille virtauksille tai hyville vaikutuksille. Vilpitön omakohtainen tutkimus näidenkin aiheiden parissa on suotavaa. Seppo Huunonen kuvailee Sampolaivan rakentumista ihmisessä, johon liittyy ”aistimusruumiin” käsite (sisältäen piirteitä niin aistimussielusta, astraaliruumiista kuin eteerisestäkin ruumiista). Se viittaa samaan henkiseen kehitykseen ja muuntumiseen. Väinämöiselle annetaan Uuden laulun Kalevalaisuudessa merkittävä rooli sielun osien kehityksen eteenpäin viejänä ja mahdollistajana, joka yhdessä Ilmarisen ja Lemminkäisen kanssa tekee samporetken Pohjolaan, ja sen jälkeen kokoaa uuden kanteleen, jolla uusi ihminen alkaa soittaa.
Bernard Lievegoedin teoksessa Mysteriestromen in Europa en die Nieuwe Mysterien egon ylitsevallitseva voima tai eräänlainen ylijäämä mainitaan pohjoisten kulttuurien erityispiirteenä, josta viikinkien ja germaaniheimojen raivoava uhkarohkeus kertoi. On tiedostettava Pohjois-Euroopan kansojen hengenelämästä jotain olennaista. Verrattuna itäisiin virtauksiin, joissa egon tai minuuden vaikutusta on pyritty hillitsemään tai kokonaan tukahduttamaan, läntinen vaikutus on äärimmillään tarkoittanut alemman minän (tai egon) ylistämistä henkisen kehityksen kustannuksella. Maailma on täynnä esimerkkejä tästä ja usein aihe sekoittuu ikävästi egoismi-käsitteen kaaokseen. Pohjoisten eurooppalaisten virtausten vaikutus ei ole varsinaisesti egoistista kuten Amerikassa, joka on Ahrimanin vaikutuspiirin keskeisintä aluetta. Piilaakson ja muiden vastaavien tekhne logosten älykkäät sovellukset ovat oma lukunsa.
Pohjolan voimassa on siis jotain, mikä vallitsee ja kuohuu yli äyräiden, ikään kuin tuhlaten arvokasta omaisuutta. Egosta on tullut niin vahva, että sillä on varaa jopa tuhlata itseään, mutta se ei tapahdu oman edun tavoittelun nimissä. Egoismi tavallaan siis puuttuu siitä, vaikka siltä se todella saattaa ulospäin näyttää. Tämä henkinen voima on ollut muinaisten pohjoisten mysteerien osana. Se on elpynyt uudelleen viime aikoina, mutta usein kuitenkin tavoilla, jotka viittaavat menneisyyteen. Silloin hyvä kehitys kohti tulevaisuutta jää tapahtumatta. Suomalaisen mytologian hienovaraisilla kuvilla on tässä vaikutuksen mahdollisuus.
Kun itse kohtasin ensi kertaa Kalevalaisen Kulttuurin Liiton taustalla olevat ideaalit, yhteys valkeni minulle. Oma henkinen kotipaikkani oli selvinnyt vain hieman ennen kohtaamista. Muotoilin asian eri käsitteillä, mutta itse aihe oli sama. Kerettiläisyydestä aina kiistellään kuten estetiikastakin, joten Sana tulkoon vapaan ajattelun piiriin: Antroposofia, Kalevala ja Ortodoksinen kirkko muodostavat ”pohjolan kolmion”, joka liittyy Suomen henkiseen tehtävään, josta myös Rudolf Steiner puhui.
Lauralle, kiitos yhteisistä vuosista.
Maalaus Edvard Munch: Golgata (1900)
(Julkaistu Takojan numerossa 1/2025)