Pääkirjoitus

Ihmiskunnan henkinen tila

Maasta versonut on vilja tämä,
armaan aurinkoisen kypsyttämä.
Rakas aurinko ja rakas maa,
teitä emme tahdo unhoittaa.
-Ruokaruno steinerkoulussa

Steinerin Maatalouskurssi (1924) muistuttaa lukijaa vanhan ajan talonpoikaiskalentereiden viisaudesta. Ne sisälsivät maanläheistä tietoa planeettojen kiertoihin liittyen. Kosmiset rytmit vaikuttavat kaikkeen maataloudesta hengen viljelyyn ja kasvatukseen sekä lääketieteeseen asti. Perustojen vastaavuudet ovat samoja, tavoitteena maaperän säilyminen viljelykelpoisena ja maatilan elämän suljettu kierto (omavaraisuus).

Ilmapiiri merkitsee paljon. ”Siunaa Herra ruokamme”, kuului ruokarukous peruskoulussa 80-luvulla. Hartaus aamulla virsineen antoi luottamusta ja uskoa tulevaan, tunnelma oli pyhä. Minulle ei jäänyt pahoja muistoja toisin kuin ystävilleni. Ehkä on tarkoituksenmukaista, ettei kouluissa enää ole sellaista toimintaa. Vapauden hengessä voi lähestyä uudelleen aihepiiriä.

Steinerkoulun opettajan tehtävänä on nähdä, kuka lapsi on ja mitä hänestä on tulossa. Mutta jos “opettaja on kuin profeetta”, ongelmiahan siitä seuraa. Tästä onkin parempi siirtyä aasinsiltaa pitkin eteenpäin.

Nostradamuksen ennustukset ja niiden tulkintaperinteet ovat pysyneet ajankohtaisina teemoina. Salakirjoitukset avautuvat uskovalle, epäuskoinen jää ymmärrystä vaille. Mitä tahansa voi löytää, jos oikein tahtoo, mutta siinä kulkee jo (epä)toden raja. Kuvittelemalla kaikki on mahdollista muttei aina todellista tai suotavaa. Entisaikojen lääkärintyö ja tähtimerkkien lukuoppi sisälsivät joka tapauksessa yhteisiä piirteitä, sillä kaikkien asioiden ajateltiin liittyvän toisiinsa. Vasta myöhemmin ne on erotettu yhteyksistään.

Miksi ja miten Nostradamuksen ennustuksia vastaavia näkymiä on syntynyt? 2000-luvun kulttuurivallankumoukset ja Euroopan kriisit erilaisine kasvoineen tai naamioineen, kuten maahanmuutto ja islam, ovat keskustelun aiheina yhä vaikeita. Hyvinkin erilaisia tulkintoja on mahdollista tehdä. Nostradamuksen profetiat antavat yhden näkökulman. 1990-luvun äärimmäinen nuorisokulttuuri ja vuosituhannen alun käänne olivat esimerkkejä tai enteitä tulevasta. 2020-luvun haasteet ovat muutakin. Tarvitaan uudenlaista mielenrauhaa ja rajat ylittävää myötäkärsimyksen tuntoa. Sallimus ja sallivuus muodostavat käsiteparin, joiden merkitystä voi jokainen miettiä. Ihmisillä on omat lähestymiskulmansa (kehitysvaiheensa ja kysymyksensä) näihinkin liittyen.

Nykyisen länsimaisen demokratian paradoksit odottavat ratkaisijaa. Jos ihminen saa / ei saa itse ajatella ja päättää, kenelle antaa äänensä, mitä se tarkoittaa. Jos ulkoinen mahti vaikuttaa (mihin tahansa päätöksiin), miten se liittyy omantunnon ja ajattelun vapauteen. Ainahan jokin vaikuttaa meihin. On typerää ja julmaa pakottaa ihmisiä olemaan tai äänestämään jollain tietyllä, erityisellä tavalla – sehän on koko länsimaisen demokratian ideaalin vastaista.

Hajottava-hallitseva virtaus maailmalla ja lähipiireissä on pitänyt aisoissa “turhan vallankumouksellisen” liikehdinnän. Kaikesta huolestuminen ja vihastuminen eivät silti auta, eivätkä paranna yhteiskuntaamme. On yritettävä olla rakentava. Hermeneuttinen lähestyminen saattaisi toimia, mikäli se on jumalallisen alkukuvansa mukaista.

Steinerin Kansantalouskurssi (1922) on täynnä pysäyttäviä huomioita. “Elämän avoin tarkastelu” johtaa ymmärtämään, ettei ole yhdentekevää, sallitaanko vapaan hengenelämän alueella toimivien, todella vapaiden hengenihmisten olemassaolo yhteiskunnassa. Se liittyy ekonomian olemukseen, aito hengen työ on tekemisissä sen kanssa. Vapaa hengenelämä on riippuvainen lahjarahasta. Itse Asia (kapitaali eli pääoma) on hyvä. Ideaalin väärinkäyttö on pilannut sen maineen.

Varsinainen ongelma liittyy dualismiin. “Porvariston Marx” (Björn Wahlroos) on oikeassa, näkemyksensä loogisesti perustellen. Aito ja alkuperäinen Karl Marx oli myös oikeassa ja perusteli yhtä loogisesti “kapitalismin kritiikin”. He kuvaavat ekonomisen prosessin eri puolia, sinänsä totuudellisesti. Kummaltakin on jäänyt ymmärtämättä pääoman henkinen olemus.

Länsi ja Itä vastakkain aseteltuna on eräänlainen luonnon välttämättömyys. Inhimillinen X.X.X.X on  oppositiossa, jota ei voida ratkaista pelkästään järkeilemällä. Pohjoisen diplomatia ja myyttinen ”kolmas mahdollisuus” on tehty lähes mahdottomaksi. Mutta kaikki on tilannekohtaista, tämäkään ongelma ei voi ratketa käytännössä vielä pitkiin aikoihin. Historiallis-kulttuurinen ja poliittinen maailmantila vaikuttaa…..

              

”Ihmiskunnan henkinen tila”, sanoin kuullessani Pariisin Notre Damen tulipalosta. Olimme Turun satamassa laivaa odottamassa. Iltapäivällä olin käynyt ensimmäistä kertaa Donner-instituutissa, viettänyt siellä jonkin aikaa Steinerin ja muiden hengentieteilijöiden teoksia lukiessa. Kellarin arkistohuone oli lukkojen takana, ja olikin osattava kysyä, ennen kuin ovi avautui. Toisin oli uskontotieteen kirjaston kohdalla, jossa vaeltelin turhaan etsien. Hieno rakennus on kauniilla paikalla. Tutkijayhteisö tekee siellä merkityksellistä pioneerityötä. Olly ja Uno Donner olivat suomalaisen antroposofian tienraivaajia, joilla oli hetken ajan kaksikielisen kotimaan seuran kohtalon avaimet käsissään.

En kävellyt joen rantaa pitkin kauan. Poikkesin suoralta polulta kaupungin sivukaduille, joita pitkin harhailin kohti satamaa. Jälkikäteen kuulin huhuja, että matkani varrelta eräästä puistosta oli löydetty Kozelstsanin Jumalanäidin ikoni lumihangesta, varkaan tultua katumapäälle vankilassa. 

Laivamme (Sci Cruise) oli täynnä luonnontieteistä kiinnostuneita. Minua oli pyydetty pitämään runotyöpaja englanniksi, eikä siitä sen enempää. Mutta Notre Damen liekit puhuttelivat, kaikkien palaneiden kirkkojen edestä. Ehkä se liittyi jotenkin runouteen.

Seuraavien päivien aikana alkanut loanheitto ja kritiikki saivat voimaan huonosti. On merkki historian unholaan vaipumisesta, jos vuosituhantinen rakennus ei enää merkitse mitään. En tiedä, mikä olisi oikea ratkaisu varojenkäytön suhteen – enkä osaa ottaa kantaa siihenkään, miten kirkkoja ylipäätään olisi korjattava. Tiedän vain, että Notre Dame kertoo monenlaisia taruja pelkästään olemalla hiljaa paikallaan. Siihen ei kuka tahansa kykene, eikä sellainen ole itsestään selvää.

Temppeliherrojen viimeinen Suurmestari Jacques de Molay poltettiin roviolla vuonna 1314 pienellä saarella, jonka yli Pont Neuf on rakennettu ja joka tuolloin yhdistyi pääsaareen. Se on viehättävä puistikko. Ritarin toiveena oli, että hänet käännetään kasvot kohti rakastamaansa Notre Damea, vaikka kuningas ja paavi olivat hänet pettäneet. Läheisellä suolla nykyisen Temppelikadun varrella sijaitsi ritareiden päälinnake. Tänä päivänä se on viheralue, jossa Renoirin hengessä tanssitaan ja vietetään aikaa yhdessä. Nuo kaksi rakastavaisten ja muidenkin suosimaa puistoa (jotka liittyivät niin järkyttävällä tavalla Temppeliherrojen viimeisiin vaiheisiin) ovat salaisen avoimia Pariisin voimapaikkoja.

Kun vuosisatojen mainehaitan tahrima ”Kristukselle pyhitetty” veri lopulta eterisoitui, kilpiä alettiin jälleen kiillottamaan. Temppeliherroilla oli osuutensa eurooppalaisen pankkijärjestelmänkin syntytarinassa. Pidin sitä liioiteltuna, kunnes ekonomiaan perehtyneiden litaniat vahvistivat asian. Kultaisen Taljan salaisuushan oli tunnettu jo ritareiden aikaan: ”jos haluat kultaa okkultissa mielessä itsekkäästi, se vie sinut Auringon Demonin luo. Kristuksen Auringon Hengen puhdistamana kulta menettää kirouksensa.” Ja kaikki minkä haluat muuttaa luonnon maailmassa, on muutettava sosiaalisessakin maailmassa. Nykytieteen kieltä lainatakseni, tämä ekologian ja sosiologian välinen yhteys puhuttelee yhä mysteerin lailla, vaikkei sen ymmärtämisestä ole takeita edes hengen tiellä olevien keskuudessa. Silti köyhänäkin joutuu kamppailemaan ylpeytensä kanssa. Nöyryys voisi auttaaa….

Notre Dame sai lahjoituksia ja ihmiset välittivät hänestä. Vieläkään ei tiedetä varmuudella, mikä oli tuhoisan palon alkusyy. Mutta korjaustyö on miltei valmis. Miten on ihmiskunnan laita?

Amor ja Psyche (Capitoliumin museo, Rooma). Kuva: Agustin Reche Mora.

”Mitä enemmän sielun valtaa tosi ja hyvä, sitä laajemmaksi ja avarammaksi muuttuu siinä ikuinen.”  -R.S.

FRAGMENTTEJA

Steinerpedagogiikka pohjautuu antroposofiseen ihmiskäsitykseen, joka on kolmijäsenteinen. Tämä kolmijäsennys on kuitenkin ollut olemassa ja yleisesti käytössä antiikin Kreikassa. Steinerin mukaan se on tunnettu jo esihistoriallisina aikoina. Vielä 600-luvulla kristilliset kirkkoisät kirjoittivat kolmijäsenteisestä ihmisestä, johon kuuluu ruumis, sielu ja henki (vaikkei näitä puolia ole aina kutsuttu samoilla nimillä, ne ovat erotettavissa toisistaan ja tunnistettavissa).

Vielä nykyisinkin kirkkokielessä puhutaan hengellisyydestä, kun tarkoitetaan esim. hartautta ja pyhiin asioihin kohdistuvaa mietiskelyä. Tämä hengellisyys on (osittain) edelleen kaikua vanhasta ”hengestä”.

Steinerille henki oli olennainen ihmisen ja maailman rakenteeseen kuuluva asia. Vasta henkisen puolen ansiosta ihminen liittyy ikuiseen olemassaoloon. Henkisessä maailmassa ovat kaikki ne alkukuvat, alkusoinnut ja lainalaisuudet, joiden kautta näkyvä, fyysinenkin maailma ylipäätään (lopulta) muodostuu.

On mielenkiintoista katsoa historian ja politiikan kentillä olleita kiistoja liittyen henkisen ja hengellisen puolen olemassaoloon tai määritelmiin. Katolinen kirkko oli ottanut keskiajalle tultaessa yksinoikeuden länsi-eurooppalaisen hengellisen elämän välittäjänä – vain kirkon avulla oli mahdollista olla yhteydessä maailmaa ja ihmiskuntaa ohjaaviin voimiin. Hengellinen elämä ei kuitenkaan välttämättä merkinnyt henkistä elämää todellisessa mielessä (tai elämää ”henkisessä maailmassa”).

Valtapolitiikka rajoitti henkisten asioiden ymmärrystä merkittävällä tavalla 800-luvulta lähtien, ja lopulta kehitys on johtanut tilanteeseen, jossa myös sielun olemassaoloa on alettu epäillä. Ja kuten on jo yleistä ajatella, sielun olemassaolo kiistetään kokonaan – se nähdään vain osana ruumiillisia toimintoja. Näin olemme päässeet kolmijäsenteisestä ihmisestä yksijäsenteisen ihmisen kuvaan.

Steinerpedagogiikassa tämä asetelma on kääntynyt ylösalaisin, eli vanha ja ennen itsestään selvänä tosiasiana pidetty kolmijäsenteisyys on otettu uudelleen käyttöön, uudella tavalla ymmärrettynä ja modernille maailmalle, nykykielellä avattuna (mikä tarkasti ottaen tarkoittaa 1900-luvun alun saksankieleltä, kun puhutaan antroposofiasta – ja tästä seuraa paitsi monenlaisia ongelmia myös kokonaan uudenlainen mahdollisuus nykykeskustelua ja kielenkäyttöä ajatellen).

Kolmijäsennystä on vaikea selittää lyhyesti tai yksinkertaisesti, sillä se sisältää monia tasoja, mukaan lukien sisäkkäisiä ja vierekkäisiä jakoja, joiden ansiosta voidaan puhua niin seitsenjäsenisestä kuin yhdeksänjäsenisestä ihmisestä.

Teoksessaan Teosofia (Johdatus ihmisen ja maailman henkiseen tiedostamiseen) Steiner esittää ensimmäisen kerran ihmisen olemuksen jaottelun kolmeen osaan. Pääjaottelu ruumiiseen, sieluun ja henkeen on mahdollista avata niin, että 1)ruumis tarkoittaa kaikkea fyysiseen ja näkyvään maailmaan sidoksissa olevaa, joka tosin jakautuu sekin erilaisiin olemuspuoliin (nk. fyysiseen, eteeriseen ja astraaliseen, ks. seuraava luku). 2)Sielu puolestaan tarkoittaa kaikkea ihmisen tunne-elämään liittyvää ja kuuluu psykologian piiriin, jota voisi kuvailla runollisesti myös antiikin Kreikan Psychen alueeksi (josta sana psykologia eli ”sielutiede” on johdettu). Sieluun liittyy ihmisen ”sisäinen elämä” ja tajunta, joka rajoittuu toisaalta ruumiin ja fyysisten aistien asettamiin vaatimuksiin, ja toisaalta avautuu henkiseen suuntaan. Sielu on keskellä, ruumiin ja hengen välissä. Ihmisen minä toimii tällä alueella, alempia olemuspuolia työstäen. Sielun kohdalla voidaan siis puhua myös minuudesta. 3)Henki tarkoittaa ihmisluonnon ikuista osaa, johon lopulta sielukin liittyy, kuten kirkollisessa puheessa on totuttu ymmärtämään. Hengellä viitataan kaikkeen, mikä sisältää asioiden ja ilmiöiden lait ja niiden todellisen, sisäisen ”olemuksen”. Jos sielun ajatellaan olevan liitoksissa ihmisen yksityiseen, omaan sisäiseen elämään ja moninaisiin ”sielunliikutuksiin”, henki puolestaan viittaa siihen, mikä on yhteistä ja objektiivista. Henki yhdistää sielut, hengen kautta asiat ja ilmiöt ovat yhteydessä toisiinsa. Henkisen maailman lait ovat absoluuttisia, ne eivät ole esim. inhimillisten sympatioiden ja antipatioiden hallittavissa tai muunneltavissa olevia asioita, vaan eräänlaisia alkukuvia, alkusointuja, syntyjä / syitä yms kaikelle mikä saa ilmennyksen myös sielullisella ja ruumiillisella tasolla.

Sanotaan, että sielu palaa henkiseen maailmaan kuoleman jälkeen. Ja henkisestä maailmasta se tulee syntyessään tähän maailmaan. Samoja sanoja voidaan käyttää merkitsemään eri asioita: sielulla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä osaa ihmisen sielusta, joka on ikuinen ja yhteydessä henkeen. Asioilla ei ole kuitenkaan selkeitä rajoja siinä suhteessa, että ruumiskin on oikeastaan henkisen luomistyön uloin osa, sen kiteytynein muoto. Eri ulottuvuudet ja yhteenkuuluvuudet käyvät ilmi, kun tarkastelee kolmijäsenteistä ihmiskuvaa tarkemmin.

(Teoksesta Waldorf Henkeen)

Lehmipoika Ylämaalla, elokuussa 2020. Kuvan otti Laura Vilva.

Viimeisimmät artikkelit