Euroopan haava on auki
Euroopan haava on vuotanut verta useiden sotien, esimerkiksi ensimmäisen ja toisen maailmansodan myötä. Kylmä sota osoitti, että haavan hoitaminen ja sen kurominen umpeen on haastava tehtävä. Nyt veri vuotaa Ukrainassa ja tilanne koko maailman mittakaavassa on huolestuttava.
Koko modernin historian ajan Eurooppa on etsinyt tehtäväänsä ihmiskunnassa. Monessa mielessä se on ollut johtava kulttuuri, esimerkiksi tieteiden ja taiteiden alueella. Englannissa ja Italiassa syntyi eurooppalainen yliopistolaitos. Taiteilijat kuten Bach ja Mozart ovat rikastuttaneet kulttuuria maailmanlaajuisesti.
Silti eurooppalainen identiteetti on ollut hukassa. Emme ole löytäneet sitä roolia ja itsetietoisuutta, josta käsin Eurooppa voisi vahvuuksiensa kautta palvella ihmiskunnan kehitystä.
1900-luvulla Eurooppa oli kahden valtakeskittymän puristuksissa – läntisen ja itäisen. Rautaesirippu halkaisi mantereen. Suomi haki identiteettiään olemalla ensin kallellaan itään, sitten länteen.
1900-luvulla Eurooppa – pohjoismaat kehityksen kärkenä – rakensi muutamassa vuosikymmenessä hyvinvointivaltion, joka mahdollisti aiempaa vapaamman ihmisyyden kehityksen. Hyvinvointivaltio loi tilaa ihmisyydelle kapitalistisen tuotannon oloissa ja mursi vanhoja sääty- ja luokkarakenteita.
Vähitellen Eurooppa valitsi kuitenkin amerikkalaisen yhteiskuntajärjestyksen taloutensa, politiikkansa ja kulttuurinsa johtotähdekseen. Euroopassa omaksuttiin amerikan mallin mukaisesti kilpailun periaate talouden alueella, liberaalit aatteet politiikan alueella ja viihteellisyys, kaupallisuus ja materialismi kulttuurin alueella.
Euroopan unionin piti taata rauha, mutta nyt näemme että se on epäonnistunut tehtävässään. Eurooppa on käytännössä sodan osapuoli vaikka pinnalta katsoen yhtään Euroopan unionin jäsenmaata ei suoranaisesti osallistu aseellisiin taisteluihin.
Sekä idässä että lännessä on ollut häikäilemättömiä valtapyrkimyksiä – pyrkimyksiä lisätä geopoliittista valtaa keinoja kaihtamatta. Sotia on käyty Irakissa, Afganistanissa, Syyriassa ja nyt Ukrainassa.
Tällä hetkellä on vakava uhka, että sota laajenee, mutta kehitys ei ole ennalta määrätty. Kaksi asiaa ovat tällä hetkellä ratkaisevia. Ensinnäkin yhteiset ja yksittäiset mielikuvat, ajattelu ja tiedostaminen pitää suunnata sodan jälkeiseen aikaan. Tästä rauhan tulevaisuuskuvasta käsin pitää johtaa ne toimenpiteet, jotka tässä hetkessä johtavat rauhaan. Sotaan ja aseelliseen yhteenottoon valmistautuvien liittoumien muodostaminen ei edistä tätä tavoitetta. Uhkien ja viholliskuvien luominen vie myös kauemmas tavoitteesta.
Toiseksi meidän pitää tiedostaa Euroopan – ja koko ihmiskunnan – haava ja tuntea miten mennyt kehitys on johtanut tähän pisteeseen. Haava on todellinen ja sen äärelle pitää uskaltaa pysähtyä. Samalla meidän pitää katsoa mitkä asiat historiassamme ovat olleet arvokkaita – minkälaisten eurooppalaisten piirteiden varaan voimme tulevaisuudessa rakentaa vakaata ja tasapainoista kehitystä. Voimme tutkia esimerkiksi, mikä hyvinvointivaltiossa oli arvokasta, mitkä arvot ja mitkä instituutiot kantaisivat tulevaisuudessa politiikan alueella.
Vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon aatteet ovat usein historiassa kantaneet kehitystä eteenpäin Euroopassa. Yksilöllisen itsetietoisuuden, ihmisen vapaan henkisen ja moraalisen kasvun mahdollisuuden tiedostaminen ja sen tukeminen käytäntöjen ja instituutioiden avulla voisi myös muodostaa hedelmällisen lähtökohdan tulevaisuuden kehitykselle, jonka myötä Eurooppa voisi tiedostaa roolinsa ihmiskunnassa ja toimia rauhan puolesta geopoliittisten ristiriitojen ratkaisemiseksi.