Rudolf Steinerin opetuksia kuolemanjälkeisestä elämästä

Elämän panoraama

Ihmisen kuolemanprosessissa (ei-fyysinen) valo alkaa loistaa sydämen kohdalla. Eetteriruumis, astraaliruumis ja minä ²Steiner hahmottaa useimmiten ihmisen nelinäiseksi olennoksi: fyysinen ruumis, eetteriruumis, astraaliruumis ja minä. nousevat pään yläpuolelle. Kuoleman hetki on suurenmoinen, odottamattoman ihana ja valtava. Se on syntymän hetki näkymättömään maailmaan ja hyvin merkittävä, koska kuoleman hetki pitää yllä ihmisen minätietoisuutta kuolemanjälkeisessä tilassa.

Kuolemassa eetteriruumis siis virtaa ulos fyysisestä ruumiista. Samalla se laajenee ja ihmiselle näyttäytyvät kaikki hänen muistikuvansa, jotka ovat elämän aikana leimautuneet eetteriruumiiseen.  Maallisen elämän kuvat ympäröivät ihmisen niin, että kaikki muistikuvat ovat samaan aikaan läsnä. Muistot ovat niin tuoreita, selkeitä ja eläviä, että ne eivät vaikuta muistoilta tavallisessa mielessä. Ihminen näkee, kuinka hänen oma pieni kosmoksensa oli osa suurta ylimaallista kaikkeutta. Kosmoksesta saapuva valo läpäisee ja täyttää elämän panoraaman. Panoraamakokemuksen jälkeen ihminen on oman valonsa varassa; hengentieteen opiskelu vahvistaa tätä sielun valoa.

Elämän kuvaelma on kyllä elävä, mutta siinä ei ole elämän aikana koettuja tunteita mukana. Siinä ilmenevät seikat ovat objektiivisia, ne vain näyttävät tapahtuneet asiat ja kuinka ne vaikuttivat toisiin ihmisiin. Vaikka elämän kuvaelman havainnointi ei sisällä tunteita, kaikki, mitä ihminen teki – tai jätti tekemättä – maan päällä, jättää jälkensä eetterikehoon samoin kuin kaikki tunteet, ajatukset ja aikomukset. Elämän panoraamaa katsellessaan ihminen huomaa, että hän ei voi enää muuttaa mitään. Lasten kokemus on lyhyt, koska heille on ehtinyt muodostua muistoja vain vähän.

Ihmisen kantama eetteriaines levittäytyy ja vie ”maaelämän kokemuksen jumalallisen maailmankosmoksen vastaanotettavaksi”. Poikkeuksen tästä säännöstä tekevät nuorena kuolleet, joiden eetteriruumiit sisältävät vielä paljon käyttämättömiä elämänvoimia. Tällaiset eetteriruumiit jäävät maan auraan, jossa ne voivat edistää ihmiskunnan henkistä kehitystä.

Elämä eetteriruumiissa ja elämän panoraama kestävät 3–4 päivää, minkä jälkeen eetteriruumis irtautuu. Tätä seuraa ohimenevä tajuttomuuden tila³Steiner käyttää tässä yhteydessä sanaa Ohnmacht, joka tarkoittaa tajuttomuutta. Burkhardtin (1998) suomennoksessa käytetään ilmaisua voimattomuus (kiitokset Topias Aallolle tarkennuksesta). , minkä jälkeen ihminen siirtyy kamalokaan eli sielunmaailmaan. Ennen siirtymistään sielunmaailmaan, ihminen näkee kaksi henkistä olentoa edessään: länsimaissa useimmat tunnistavat toisen Moosekseksi, jolla on Lain taulut kädessään. Mooses näyttää, missä kohtaa ihminen poikkesi Laista.  Kristukseen liittyneet ihmiset havaitsevat puolestaan Mooseksen sijasta Kristuksen, josta tulee osa heidän kohtaloaan ja myös heidän karmansa Herra. Toinen hahmo on kerubi, jolla on kädessään ”leimuava miekka”. Mooses (tai joillakin ihmisillä siis Kristus) ja kerubi yhdessä osoittavat ihmisen karmallisen taseen.

Kamaloka eli sielunmaailma

Sielunmaailmassa tapahtuva moraalinen puhdistus

Sielunmaailmaan siirtyneen ihmisen sisäisyydessä syntyy voimakas tunteva tahto sitä kohti ”mitä viimeisin maaelämä on tarjonnut”. Kyseessä ei ole päiväkokemusten muistelu; nämä kokemukset jättivät ihmisen eetteriruumiin laajenemisen myötä. Sen sijaan ihminen kokee elämänsä tiedottomien unikokemustensa näkökulmasta. Hän elää menneen elämänsä yö yöltä lopusta alkuun päin. Ihminen näet käy unen aikana läpi päivän kokemukset läpi ympäristönsä ja toisten ihmisten näkökulmasta, mutta tiedottomasti. Sama tapahtuu kuoleman jälkeen, mutta tietoisesti. Kaikkeen mitä hän on ajatellut, tuntenut ja tehnyt yhdistyy täydellinen moraalinen arvio. Ihminen saa kokea tuntien, millaisena toiset ihmiset ovat hänet kokeneet ja millaisin tuntein he ovat hänen toimintansa vastaanottaneet. Hän kokee toisille aiheutetun kivun ja ilon. Hän näkee myös mikä olisi kussakin tilanteessa ollut oikea teko. Tätä vaihetta kuolemanjälkeisessä elämässä kutsutaan myös kiirastuleksi, joka kestää noin kolmanneksen ihmisen elämästä eli unessa vietetyn ajan.

Steiner antaa esimerkin siitä, miten vihan tai antipatian tunteet vaikuttavat sielunmaailmassa. Opettaja on voinut herättää oppilaassaan antipatian tunteita esimerkiksi niin, että oppilas kokee opettajan kiusanneen häntä. Tästä aiheutuva antipatia voi jatkua oppilaassa luontaisesti myös opettajan kuoltua. Näin syntyvät ajatukset muodostavat esteen opettajan hyville aikeille henkisessä maailmassa.

Sielunmaailman moraalisesta puhdistuksesta voi aiheutua suuriakin kärsimyksiä, jotka samalla kehittävät ihmisen itsetuntemusta. Näiden kokemusten myötä ihmisessä kehittyy voima karmalliseen tasoitukseen; tämä voima juurtuu ihmiseen kuolemanjälkeisessä elämässä ja kehittyy seuraavassa elämässä (tai seuraavissa elämissä) karmallisten tekojen sovitukseksi. Tästä syntyy alitajuista karmaa muodostava tahto, joka vie ihmisen karmallisen sovituksen mahdollistaviin tapahtumiin.

Sielunmaailma kosmisena matkana

Steiner esittää Teosofia-kirjassa sielunmaailman (ja myös hengenmaailman) seitsemän tasoa, jotka kuvataan ihmisen sisäisyyden kannalta. Hän esittää myöhemmissä kuvauksissaan sielun matkan myös matkana kosmokseen. Sielunmaailman eri tasoilla on siten tietyssä mielessä oma paikallinen vastaavuuteensa.

Sielunmaailman neljä alinta tasoa muodostavat Kuun alueen. Näissä tiloissa sielusta ikään kuin tulessa kulutetaan pois kaikki, mikä sitoo ihmistä maalliseen elämään. Ihminen kuitenkin ymmärtää, että näin täytyy olla ja että näin on hyvä. Ihminen hyväksyy tuskansa ja niistä hän kehittää virikkeet, joiden avulla seuraava maaelämä kulkee toisella tavoin.

Sielunmaailman neljä alinta tasoa muodostavat Kuun alueen. Näissä tiloissa sielusta ikään kuin tulessa kulutetaan pois kaikki, mikä sitoo ihmistä maalliseen elämään.

Seuraavaksi ihminen astuu ylempään sielunmaailmaan, Merkuriuksen, Venuksen ja Auringon alueille. Ihminen viettää toisten olentojen kanssa sosiaalista elämää, sikäli kuin hän on kehittänyt moraalisuutta, uskonnollisuutta ja henkisyyttä. Jos hänellä ei näitä ominaisuuksia ole – ts. ihmistä leimaa epämoraalisuus, epäuskonnollisuus ja ateismi – ihminen joutuu eristyksiin muista ja tuskaiseen yksinäisyyteen.

Merkuriuksen alueella kohdataan sairauden ja ennenaikaisen kuoleman voimat. Siellä myös työstetään eettisiä käsitteitä ja niiden seuraamuksia. Venuksen alueella olemisen laatu riippuu siitä, onko hän elämässään osannut kokea luonnon ja maailman jumalallisuutta ja kunnioittaa sitä. Rakkauden kyky vahvistuu Venuksen kosmisen rakkauden voimien virtauksessa. Ihminen voi tällöin toimia terveyttä edistävien voimien palveluksessa. Näiltä alueilta hän saa voimat terveen astraaliruumiin muodostamiseen uudessa maaelämässä.

Ateistista tulee Venuksen alueella ”täysin yksinäinen” ja hän tietyllä tapaa ”jäätyy”. Steiner menee jopa niin pitkälle, että hän sanoo materialismin olevan ”silmien repijä”, joka tekee kuoleman portista astuneen ihmisen sokeaksi. Ihmiselle, joka oli usein vihan täyttämä, muuttuvat Venuksen rakkaudensäteet vihan voimiksi. Tämä kokemus opettaa, että ihmisen on voitettava vihan tunne ja löydettävä harmonia.

Auringon alueen elämään yhdistyminen edellyttää sitä, että ihminen eläessään on harjoittanut suvaitsevaisuutta ja nähnyt kaikkia uskontoja yhdistävän ihmisyyden. Näiltä alueilta saadaan voimat eetteriruumiin jälleenrakentamista varten. Näiden aurinkovoimien vastaanottokykyyn vaikuttaa se, onko ihminen elämänsä aikana ymmärtänyt Kristus-olentoa, ottanut vastaan Kristus-virikkeen. Toisaalta on pahoja ihmisiä, joilla on ollut suuria vaikeuksia jo käydä läpi Kuun, Merkuriuksen ja Venuksen vaiheet. Heissä ei ole mitään, jolla he voisivat liittyä Auringon elämään. Tämä tarkoittaa sitä, että tällaisten ihmisten on palattava hyvin nopeasti takaisin seuraavaan inkarnaatioon käymättä lainkaan hengenmaailmassa. Mainittakoon vielä, että Steinerin mukaan ihminen elää suurimman osan kuolemanjälkeisestä elämästään Auringon alueella.

Devakan eli hengenmaailma

Hengenmaailma kosmisena matkana

Ihminen pääsee hengenmaailmaan, kun hän on sielunmaailman puhdistuksen jälkeen saavuttanut objektiivisen näkemyksen itsestään ja elämästään. Ihminen valaisee sisäisellä valaisuvoimallaan hengenmaailman maiseman. Hän unohtaa kaiken kärsimyksen ja hänestä tulee avoin ja vapaa. Hän hankkii uuden ruumistuksen rakentamiseksi tarvittavat voimat hengenmaailmassa.  Jos sisäinen valovoima riittää, ihminen etenee tietoisena Auringon ylisiin planeettamaailmoihin: Marsin, Jupiterin ja Saturnuksen alueille. Siellä häntä vievät eteenpäin hänen henkistä koskevat käsitteensä, sisäiseen uskonnollisuuteen perustuva kyky tiedostaa itsensä kokonaisuuden jäseneksi ja objektiivinen itsetuntemuksen kyky. Hän alkaa samalla rakentaa uuden elämän fyysisen ruumiin aihioita korkeampien olentojen johdolla ja yhdessä itselleen läheisten edesmenneiden kanssa. Ihminen myös säteilee voimiaan maan päällä elävien keskuuteen.

Saturnuksen jälkeen saavutetaan planetaarisen kosmoksen raja eli korkeamman hengenmaailman raja. Steiner kutsuu korkeampaa hengenmaailmaa myös Kiintotähtitaivaan ja Eläinradan alueiksi.

Tavallisesti ihminen kulkee näiden alueiden läpi tiedottomana. Ne harvat, jotka säilyttävät tietoisuutensa, saavat tulevassa maaelämässään aikaan maan kulttuurin edistymisen.

Ihminen lähestyy kuoleman ja syntymän välistä keskivaihetta, jolloin hänen valonsa hämärtyy, kunnes ihminen on itseensä sulkeutuneena täydellisessä pimeydessä, eikä hänellä ole enää tietoisuutta ympäristöstään. Tätä Steiner kutsuu ”maailman keskiyöksi”. Ihminen kokee itsensä ”olemusytimessään”, jossa hänen menneisyytensä ja tulevaisuutensa avautuvat. Korkeampien olentojen voima virtaa suoraan hänen sisäisyyteensä. Ihminen näkee ”ihmisyyden suuren esikuvan”, ja hän kehittää tahtoa pyrkiä todella seuraamaan tätä esikuvaa. Ihminen tuntee oman epätäydellisyytensä.

Vaikka ihminen ei havaitse ylemmän hengenmaailman ympäristöä, hän muistaa hengenmaailmassa kokemansa, ja tämä kypsyy tietämiseksi. Lopulta hän tympääntyy tietämiseen, siitä tulee hänelle sietämätöntä. Hän kokee eristäytyneisyytensä jumalmaailmasta ja ”yksinäisyyden syvyydestä…muotoutuu kaipaus astua maailmaan”, uuteen inkarnaatioon. Edellisten elämien kuvat tulevat takaisin hänen tietoisuuteensa ja ihmisessä herää voimakas halu hyvittää uudessa elämässä aikaisempien elämien teot. Ihmisessä kypsynyt jumalallinen viisaus auttaa työstämään uuden maaelämän luonnosta, joka oli jo aloitettu astraalielämässä.

Ihmisessä kypsynyt jumalallinen viisaus auttaa työstämään uuden maaelämän luonnosta

Paluu uuteen elämään

Hengenmaailman kokemusten jälkeen alkaa laskeutuminen hengenmaailmasta sielunmaailmaan: Saturnuksen, Jupiterin, Marsin ja Auringon alueiden läpi. Myös paluumatkalla Auringon alueella vietettävä aika on pitkä. Ihmisen katse kiinnittyy esi-isien ketjuun, jonka lopussa ovat uuden inkarnaation vanhemmat. Tämä esi-isiin liittyminen alkaa jo satoja vuosia ennen syntymää. Siinä määrin kuin se on mahdollista, uuden elämän kohtalo saatetaan Venuksen ja Merkuriuksen piirissä harmoniaan tulevan perheen ja muiden läheisten ihmisten kohtaloiden kanssa.

Uuden inkarnaation ihmisruumiin alkuaiheet työstetään paluumatkalla. Kuun alueelle astuminen on samalla hedelmöittymisen hetki. Ihmisen ”henki-itu”, jota on työstetty hengenmaailmassa, yhdistyy fyysiseen alkioon jo ennen kuin ihminen on muutoin yhdistynyt kehittyvään fyysiseen olemukseen. Ihmisen minä vaikuttaa ennen syntymää epäsuoraan ja syntymän jälkeen suoraan ruumiiseen. Hänellä on elämänvoimia, joilla fyysinen perimäaines läpäistään.

Ihminen lähestyessä maan piiriä tietoisuusvoimat muuttuvat yhä enemmän elämänvoimiksi. Tällöin hänen tietoisuutensa hämärtyy, ja lopulta hän vaipuu syvään tiedottomuuteen. Tätä ennen ihminen näkee tulevan maaelämänsä ennakkokatsauksen.

Vertailua Pekka Ervastin opetuksiin

Ervast palasi yhä uudelleen kuolemanjälkeisen elämän kuvailuun eri näkökannoilta. Ervastin näkemykset tulevat hyvin esille mm. teoksissa Elämää kuoleman jälkeen, Kuka auttaa meitä kuolemassa, Uni ja kuolema, Henkiseen tietoon (kirjan loppuosa) sekä kokoomateoksessa Kuolema ja kuolemanjälkeinen elämä⁴Mainitut Ervastin teokset ovat ladattavissa pdf-muodossa osoitteessa http://www.pekkaervast.net/teokset/, paitsi viimeksi mainittu, joka on osoitteessa https://bit.ly/3wLZXfy.. Ervast kuvaa elämän panoraamaa varsin samalla tavalla kuin Steiner. Kuvauksissa on kuitenkin yksi merkittävä ero: elämän kertaukseen liittyy objektiivinen, kunkin teon tai tekemättä jättämisen moraalinen arvio⁵Kuolemanrajakokijoiden kertomukset tukevat Ervastin opetusta tekojen moraalisesta arvioinnista elämänkertauksessa.. Objektiivinen tuomio on mahdollinen, koska elämän kertaus tapahtuu korkeamman minän valossa (Steiner puhuu kosmoksesta saapuvasta valosta, joka täyttää elämän panoraaman). Steinerin kuvauksessa ihminen havainnoi elämän panoraaman kuvia, mutta ei tee niistä moraalista arviota. Steinerin mukaan moraalinen arvio tulee elämän panoraaman lopussa ennen siirtymistä sielunmaailmaan: tässä on vaikuttamassa Mooses tai tietyissä tapauksissa Kristus. Ervastinkin mukaan ihminen kohtaa kuoleman kynnyksellä kristikunnassa Mooseksen, joka edustaa useimmille sitä moraalia, jota heille on elämän aikana opetettu ja jonka he ovat hyväksyneet. Jos ihminen on seurannut elämässään Jeesuksen opetuksia, hän kohtaa Mooseksen sijasta Jeesus Kristuksen, kuten Steinerkin tuo esille.

Ervastin mukaan elämänkertauksen jälkeen korkeampi minä erkaantuu persoonallisuudesta⁶Poikkeuksen tästä tekevät ihmiset, jotka ovat saavuttaneet yhteyden korkeampaan minäänsä elämän aikana., minkä jälkeen korkeampi minä sulkeutuu ikuiseen, kuolemattomaan tilaansa. Tällä on sellainen vaikutus, ettei ihminen voi aloittaa kuolemanjälkeisessä elämässään varsinaisesti mitään uutta. Persoonallinen minä – tai mitä siitä on puhdistuksen jälkeen jäljellä – yhtyy korkeampaan minään vasta taivastilan lopussa. Steinerin esityksistä en ole löytänyt kuvausta alemman ja ylemmän minän erkanemista elämänkertauksen jälkeen.

Steinerin mukaan elämän panoraama kestää eetteriruumiissa vietetyn ajan eli useita päiviä, kun taas Ervastin mukaan elämän kertauksen muistikuvien katselu kestää korkeintaan muutamia tunteja. Tämän jälkeen ihminen elää Ervastin mukaan muutaman päivän eetteriverhossaan, ja voi joskus näyttäytyä läheisilleen. Sen jälkeen ihminen vaipuu tajuttomuuden tilaan (myös Steiner mainitsee tämän) vuorokaudeksi tai pariksi, minkä jälkeen hän herää sielunmaailmassa, jota Ervast kutsuu tuonelaksi.

Steinerin kuvauksissa ihmisen itsensä suorittama tekojen moraalinen arvio tapahtuu sielunmaailmassa. Ihminen käy läpi sielunmaailmassa elämänsä läpi lopusta alkuun päin yöelämänsä näkökulmasta. Hän tuntee itsessään toisille aiheuttamansa mielipahan ja tuskan ja puhdistuu moraalisesti. Tämä on myös Ervastin opetus. Ervast nimittää alinta sielunmaailman tasoa manalaksi ja kuvailee sen oloja helvetin kaltaisin ilmaisuin. Steiner käyttää vastaavia ilmaisuja teoksessaan Antroposofinen hengentiede pääpiirteittäin: alimmalla sielunmaailman tasolla on ei-inhimillisiä olentoja, ”joiden ulkomuoto voi olla henkiselle silmälle kammottava… ja joiden halut suuntautuvat…pahuuteen”. Ervast kutsuu sielunmaailman toista tasoa tuonelan tuviksi, joiden läpikäyvänä piirteenä on menneen elämän arkipäiväisiin asioihin takertuminen, elämän harmaus ja ikävyys.  Vastaavasti Steiner puhuu uppoutumisesta ”päivän pikkutapahtumiin” ja ”tyhjänpäiväisyyteen”. Ylipäätään Ervastin ja Steinerin kuvaukset sielunmaailman eri tasoista ovat varsin yhtäpitäviä.

Ervastin ja Steinerin kuvaukset sielunmaailman eri tasoista ovat varsin yhtäpitäviä.

Kuten edellä tuli esille, Steiner kuvaa matkaa sielunmaailmassa ja hengenmaailmassa kosmisena matkana planeettamaailmojen halki aina Kiintotähtialueille saakka. Myös Ervast esittää kuolemanjälkeistä elämää samankaltaisin käsittein. Ihminen on kiirastulessa Merkurius-Venuksen puhdistavan tulivirran vaikutuksen alainen. Tämä puhdistusprosessi tapahtuu Ervastin mukaan maan astraaliruumiin eli kuukehon piirissä, josta ihminen siirtyy maapallon minäorganisaation eli aurinkokehon vaikutuspiiriin, jossa ihminen elää taivaselämäänsä. Kauemmat planeetat Mars, Jupiter ja Saturnus ovat kaikki Auringon piirissä, joka on henkisessä mielessä koko aurinkokunnan laajuinen. Useimmille ihmisille riittää Marsin koulu, vain harvat jatkavat Jupiterin ja Saturnuksen koulussa. Mahdollisena erona Steinerin esitykseen on se, että Steinerin esityksessä Aurinko on sielunmaailman seitsemäs taso, kun taas Ervastilla maan aurinkokeho sisältää kaikki hengenmaailman planeetat. Voi olla myös niin, että Ervastin käsite maan aurinkokeho ja Steinerin kuvaama Auringon piiri eivät ole aivan samoja asioita.

Ervastin mukaan ihminen elää alemmassa taivastilassa elämänsä vielä kerran uudestaan, tällä kertaa alusta loppuun ilman suruja ja pettymyksiä. Kaikki hänen toivomansa hyvä toteutuu täydellisesti. Alempi taivastila päättyy, kun kirkastunut persoonallisuus nousee niin korkeaan onneen, ettei hän sitä enää kestä. Ihminen kuolee pois persoonallisuudestaan ja siirtyy ylempään taivaaseen, jossa korkeampi minä elää. Tämä ihmisen jumalallinen minä ottaa itseensä persoonallisuudesta sen, mitä siinä oli pyhää ja korkeaa.  Ihminen muistaa ylemmässä taivastilassa aikaisemmat elämänsä ja korjaa niitä. Hän näkee myös tulevan elämänsä ja näkee, mikä läksy hänelle on annettu suoritettavaksi. Ervastin ylemmän taivaan kuvaus vastaa hyvin Steinerin hengenmaailman viidennen tason kuvausta Teosofia-kirjassa.

Taivastilan lopussa ihminen näkee Ervastin mukaan Jumalan Pojan ihanteen ja sen, että hän on itse kaukana täydellisyydestä. Kirkastettu minuus näkee, että oppiminen ja täydellistyminen voi tapahtua vain syntymällä uudelleen maan päälle. Tämä vastaa erinomaisesti Steinerin kuvausta, jonka mukaan ihminen näkee ”ihmisyyden suuren esikuvan” ja tuntee oman epätäydellisyytensä. Steinerin kuvaus paluusta uuteen elämään on Ervastin vastaavaa kuvausta paljon yksityiskohtaisempi.

Pohdintaa

Lukijan on hyvä huomata, että tässä esitetty yhteenveto edellyttää valintaa, joka perustuu kirjoittajan omiin arvioihin siihen, mikä on oleellista. Kun sain yhteenvedon valmiiksi, olin itse asiassa yllättynyt siitä, kuinka lähellä Steinerin ja Ervastin esitykset ovat toisiaan. Erojakin toki on, mutta ne eivät mielestäni vaikuta kokonaiskuvaan. Esimerkiksi eroja näyttää olevan elämänkertauksen kuvauksessa, jonka voisi kuvitella olevan ”helpoin” tutkittava hengentieteen menetelmillä. Steinerin elämän panoraaman kuvauksesta näyttää puuttuvan moraalisen arvion elementti, jota Ervast ja kuolemanrajakokijat voimakkaasti korostavat. Toisaalta Steinerin esityksessä elämän panoraaman moraalinen arvio tapahtuu juuri ennen siirtymistä sielunmaailmaan. Kyseessä on siten vain eroavaisuus ajoituksessa. Joka tapauksessa elämän tekojen sisäinen moraalinen arvio ja työstäminen tapahtuu sekä Steinerin että Ervastin mukaan sielunmaailmassa.

On varsin selvää, että kuolemanjälkeinen elämä on jokaisella ihmisellä jossain määrin erilainen. Tämän vuoksi yhtenäisen kuvauksen antaminen yhdessä esityksessä on jo lähtökohtaisesti vaikeaa, ellei mahdotonta. Ervast ratkaisi tämän niin, että hän eräissä esitelmissään esitti erikseen tavallisen ihmisen, kehittyneen ihmisen ja ihmiskunnan auttajien kuolemanjälkeisen elämän. Ervastin esitelmissä on myös paljon sielunmaailman eri tasojen kokemusten kuvausta, jota voisi luonnehtia hyvin intiimiksi. Steinerin kuvauksissa on jonkin verran mukana yksittäistapauksia, mutta kuvausten ote on enemmän yleispätevyyteen pyrkivää.

Steiner ja Ervast olivat kumpikin esoteerisen kristinuskon syvällisiä esittäjiä. Tämä näkyy kummankin kuolemanjälkeisen elämän kuvauksissa. Steiner tuo mm. esille, kuinka Kristukseen liittyminen elämän aikana vaikuttaa kuoleman prosessin eri vaiheissa. Ervast puolestaan korostaa, kuinka Jeesus Kristus muutti kuolemanjälkeisiä oloja ja mahdollisti työllään uudenlaisen kuoleman kulttuurin luomisen. Ervast tuo myös esille, että Jeesus Kristus avasi uuden taivaan, joka on avoin kaikille – uskonnosta riippumatta – jotka ovat elämänsä aikana joutuneet kosketukseen sielussaan Kristuksen kanssa.

Kuolemanjälkeinen elämä on hyvin kiehtova kysymys, johon hengentiede avaa huikeita näköaloja. Oleellista on kuitenkin kysyä, miten nämä opetukset auttavat ymmärtämään elämää, jota nyt elämme. Kuolemanjälkeisen elämän laatu riippuu täysin tämän elämän valinnoistamme ja toiminnastamme. On mahdollista aloittaa sielunmaailmassa tapahtuva pakollinen puhdistus vapaaehtoisesti jo elämän aikana: voimme pyrkiä kasvamaan totuudellisuudessa, ajatusten ja tunteiden puhtaudessa, myötätunnossa ja rakkaudessa. Kyseessä on meditatiivinen itsekasvatuksen tie, jolla ihmisen voi lähestyä ihmisyyden suurta esikuvaa⁷Eettiset elämänohjeet ovat henkisen tiedon edellytyksiä, jotka tulevat esille mm. Steinerin mestariteoksessa Henkisen tiedon tie (1909/2013).. Ihminen on todellisessa minässään jumalallinen henkiolento. Kuolemanjälkeinen elämä näyttää, että yhteyden ylläpitäminen maaelämän aikana korkeampaan minäämme – voidaan sanoa Kristukseen – tuo mukanaan henkisen valon myös kuolemanjälkeisiin tiloihin. Ihminen näkee ennen syntymäänsä maaelämän pääpiirteet ja henkisen tehtävän, jonka hän lupaa täyttää⁸Tätä kuvaa hienolla tavalla Sven Krohnin runo Taivainen lupaus: http://www.teosofia.net/pe/sven_krohn-hanasaari.htm. . Käsittääkseni tämän lupauksen lunastaminen alkaa jo sillä, että ihminen herää etsimään Elämän totuutta.