Pääkirjoitus

Ystävyydestä ja maailman tiedostamisesta

Jokapäiväisessä1Kuva: Jonathan Knepper / Unsplash. elämässä meillä on taipumus heijastaa jotain itsestämme ajatuksiimme ja havaintoihimme. Kun havaitsemme värejä ja ääniä ympärillämme, muodostamme niistä mielikuvia ja yhdistämme niihin muistoja ja menneitä kokemuksia. Tämä tapahtuu tiedostamatta. Siksi emme yleensä havaitse maailmaa sellaisena kuin se on. Katselemme omia mielikuviamme, joita olemme maailmasta muodostaneet.

Ajatuksemme määräytyvät tyypillisesti tiedostamattomista tunteen ja tahdon virikkeistä. Sen sijaan, että ajatuksemme ilmentäisivät ympäröivää maailmaa, ne ovat oman itseytemme tuotteita. Tämä prosessi, jonka myötä heijastamme itseämme ajatuksiimme ja havaintoihimme on välttämätön sen kannalta, että voimme saavuttaa itsetietoisuuden suhteessa maailmaan. Filosofi Yeshayahu Ben-Aharonin mukaan tällainen individuaatio, tai yksilöistyminen on välttämätöntä, jotta voisimme kehittyä ihmisinä maan päällä omasta itseydestämme, vapaudesta käsin.

Jos haluamme tieteellisin menetelmin tutkia maailmaa, pyrkimyksenämme on tehdä tutkimusta ilman että havaintoihin sisältyy itseytemme heijastuksia. Perinteisesti tieteellinen tutkimus on pyrkinyt mekaanisesti sulkemaan pois subjektin, eli havaitsijan tutkimusprosessista. On kuitenkin mahdollista myös pyrkiä tulemaan tietoiseksi tavasta, jolla heijastamme itseämme havaintoihimme ja ajatuksiimme. Näin tekemällä meille syntyy mahdollisuus havaita itseämme objektiivisesti. Tällöin meille voi paljastua persoonallisuutemme piirteet, syvimmät halumme ja intohimomme, arvomme, kasvatuksemme vaikutus, suhteemme maailmaan ja ympäristöön.

Itsetuntemus on totuuden tuntemisen alku. Antiikin kreikkalaiset kehottivat ihmistä tuntemaan itsensä. Kun saavutamme objektiivisen kuvan itsestämme, voimme kohdistaa havaintomme myös johonkin kohteeseen ympäröivästä maailmasta. Voimme, ikään kuin, havaita sekä itsemme, että havaintomme kohteen ja näiden muodostaman kokonaisuuden.

Sitten herää kysymys havainnon kohteen rajaamisesta. Jos tyypillisesti heijastamme havaintoihimme osan itsestämme, onko edes mahdollista rajata ympäröivästä maailmasta havainnon kohdetta ja katsoa maailmaa sellaisena kuin se on? Nykyinen luonnontiede esimerkiksi havainnoi maailmaa mittalaitteiden välityksellä ja muodostaa sitten teorioita jotka täsmentyvät havaintojen myötä.

Jos tiedostamme sen tapahtuman, jonka myötä heijastamme itseyttämme havaintoihimme, voimme myös oivaltaa, ettemme ole kuolleen aineen ympäröimiä. Voimme oivaltaa, että meitä ympäröi oikeastaan elävä merkityksellisyyden kenttä. Ne kohteet, joita esimerkiksi nimitämme ”puiksi” tai ”taloiksi” kantavat itsessään merkitystä, olemuksellisuutta, joka on riippumatonta suhteessa meidän heijastuksiimme.

On täysin mahdollista rajata havainnon kohteita maailmasta sellaisena kuin se on. Mutta näistä kohteista keskusteleminen onkin kokonaan toinen asia. Tyypillinen virhe on uskoa, että semanttisesti tarkasti rajatut käsitteet tai tilastolliset osoittimet heijastelevat ulkomaailmaa. Havainnon kohteista keskusteleminen on syvästi henkilökohtainen asia joka liittyy puhujan henkilökohtaiseen elämänkohtaloon. Siksi havainnon kohteista keskusteleminen edellyttää luottamusta ja todellista ymmärtämistä ja tilaa, jossa voimme kohdata toisemme ihmisinä, ystävinä ja totuuden etsijöinä.

Yhtäältä voimme pyrkiä tiedostamaan tapahtuman, jonka myötä heijastamme itseyttämme havaintoihimme. Toisaalta voimme myös pyrkiä tiedostamaan tapahtuman, jonka myötä heijastamme itseyttämme ajatteluumme. Se, mitä tyypillisesti nimitämme ajatteluksi, eli sanojen välisten loogisten  yhteyksien selostamista tai aivoihimme liittyviä mielikuvia on itseyteemme sidottua kuollutta ajattelua. Ben-Aharon ja myös Rudolf Steiner ovat kuvanneet ajattelun henkistämistä ja muodonmuutosta kohti fyysisistä aivoista vapaata, elävää ajattelua. He viittaavat kokemukseen elävästä ajattelusta Paavalin sanoilla: ”en minä, vaan Kristus minussa”. Näihin sanoihin viittaa myös Bill Trusiewicz kirjoittaessaan tässä lehdessä Rudolf Steinerin peruskivimeditaatiosta. Arvatenkin nämä sanat viittaavat kokemukseen, jossa arkitietoisuuden luoma kuilu ajattelijan (subjektin) ja havainnon kohteen (objektin) välillä on ylitetty. Kuilun ylittämisen myötä voimme ehkä oivaltaa, että käsitteiden luominen ja muotoaminen on elävä tapahtuma, ja että elävän ajattelun avulla voimme astua todelliseen henkiseen elämään ja maailman käsittämiseen.

Viimeisimmät artikkelit