Urheilu ja uskonnollisuus tuottavat yhteisöllisyyttä ja iloa, mutta millä hinnalla?
Mennyt kevät ja kesä ovat olleet urheilun ystäville täyttä juhlaa. Kansainväliset kisat kuten naisten ja miesten jääkiekon maailmanmestaruuskisat, Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen pääsy Euroopan mestaruuskilpailuihin ensimmäistä kertaa, jalkapallon EM-kisat sekä olympialaiset ovat pitäneet fanit kiireisinä. Urheilun ja siihen liittyvä kulttuurin voi siis sanoa voivan hyvin.
Joskus urheilukulttuuria ja urheilufanitukseen liittyviä ilmiöitä on verrattu jopa uskontoihin. Erityisesti länsimaissa yhteiskunnat muuttuvat yhä sekulaareimmiksi ja perinteisten uskontojen rooli muuttuu tai vähenee. Uskonnollisuus ja henkisyys muuttavat muotoaan. Uskontotieteessä huomataan, että uskonnollisia piirteitä voi nykyään löytää uusista ihmisiä yhdistävistä ilmiöistä perinteisten uskontojen rinnalla. Esimerkiksi Helsingin yliopiston uskontotieteen yliopistolehtori Teemu Taira kirjoittaa jalkapallokulttuuriin viitaten, että siitä ”voidaan löytää piirteitä, joita on totuttu pitämään ominaisina uskonnollisiksi luokitelluille ryhmille ja käytännöille. Viiteryhmiensä osana ihmiset pyhittävät identiteettinsä kaavamaisella käyttäytymisellä, jossa pyhä ja profaani erotellaan.”
Monien urheilufanien uskollisuus kannattamaansa urheilijaa, maata tai joukkuetta kohtaan on hätkähdyttävää. Samaan tapaan monissa urheilun harrastajissa ja kannattajissa nousevat voimakkaat, ääripäiden tunteet urheilusuorituksen, pelin tai katsomiskokemuksen aikana muistuttavat paljon uskonnollisia tai hengellisiä kokemuksia. Tairan mukaan ”peli- ja kilpailuareenoilla purkautuva affektiivisuus, yhdistettynä identifioitumista osoittavien symbolien näkyvyyteen, vastaa käyttäytymistä, jota on totuttu pitämään ominaisena uskonnollisille rituaaleille.”
Urheilussa ja uskonnollisuudessa korostuvat usein yhteisöllisyys ja yhteiset elämykset. Ammattiurheilijat nähdään esikuvina lapsille, nuorille ja miksei aikuisillekin, samaan tapaan kuin uskonnolliset tai hengelliset johtajat. Niin urheilu- ja fanikulttuuri kuin uskonnollisuus, hengellisyys ja henkisyys ovat usein tärkeitä osia ihmisten identiteettiä. Urheilu ja uskonnollisuus yhdistävät ihmisiä ja tuovat iloa. Joskus uskonto, henkisyys tai tietyn joukkueen kannattaminen voivat tuoda jopa lohtua ja turvaa ihmisille. Vaikeimmissakin tilanteissa on aina rinnalla joku – oli se sitten Jeesus tai Liverpoolin jalkapallojoukkue. Kuitenkin, kuten uskonnon tai henkisyyden harjoittamisessa, myös urheilussa ja urheilukulttuurissa on ongelmallinen puolensa.
Vaikeimmissakin tilanteissa on aina rinnalla joku – oli se sitten Jeesus tai Liverpoolin jalkapallojoukkue.
Kuten uskonnollisuuden ja henkisyyden ympärillä olevassa kulttuurissa, myös urheilun ja erityisesti suurten urheilukisojen piirissä liikkuu valtavasti rahaa. Esimerkiksi suurten kirkkojen, temppeleiden tai moskeijoiden rakentaminen on usein hyvin kallista – samoin kuin olympia-areenojen, -kylien ja stadionien. Monet seurakunnat tai uskonnolliset yhteisöt voivat omistaa paljonkin varallisuutta. Niin ikään suurten urheilujoukkueiden arvo liikkuu miljardeissa. On laskettu, että kesällä käydyt Tokion olympialaiset maksoivat Japanille 15,4 miljardia dollaria, tehden niistä kaikkien aikojen kalleimmat olympialaiset. Samaan aikaan mielipidemittausten mukaan 80 prosenttia japanilaisista vastustivat olympialaisten järjestämistä Japanissa. Globaalin pandemian aikana on myös kysyttävä ovatko kansainväliset suurkisat, jossa tuhannet urheilijat, huoltojoukot ja median edustajat elävät lähellä toisiaan viikkojen ajan, juuri se kohde, johon kannattaa käyttää rahaa? Vaikka kisoissa pyrittiinkin huomioimaan koronaturvallisuus mahdollisimman hyvin, olisi rahoille varmasti tässä maailman tilanteessa ollut muutakin käyttöä.
Aivan kuten uskonkin nimissä on syrjitty, vainottu, aloitettu sotia, kansanmurhia ja tehty muita ihmisoikeusloukkauksia, on urheilukisoilla ja urheilukulttuurillakin omat luurankonsa kaapissaan. Suurten urheilukisojen yhteydessä on yhä enemmän alettu puhua esimerkiksi kisaisäntinä toimivien autoritääristen valtioiden harjoittamista ihmisoikeusrikkomuksista. Voidaanko esimerkiksi talviolympialaisia järjestää Kiinassa vuonna 2022, kuten on suunniteltu, vaikka Kiinan keskushallinto samaan aikaan sulkee satojatuhansia uiguureja rangaistus- ja pakkotyöleireille? Tai onko oikein, että tuhannet ihmiset pakotetaan muuttamaan tai joutuvat jopa kodittomiksi hulppeiden olympia-areenojen rakennusprojektien alkaessa, kuten kävi ainakin Atlantan, Pekingin ja Rio de Janeiron olympialaisissa?
Uskonnollisuus, hengellisyys ja henkisyys pyritään usein erottamaan politiikasta, ainakin länsimaissa. Ihmisen usko tai henkisyys halutaan nähdä jonain henkilökohtaisena ja yksityisenä. Uskonto ja hengellinen elämä ovat asioita, jotka eivät vaikuta poliittiseen elämään tai päätöksentekoon. Samanlainen kaava pätee myös urheiluun. Säännöt liittyen esimerkiksi urheilijoiden oikeuteen osoittaa mieltä ovat tiukat. Vaikka Kansainvälinen olympiakomitea lievensikin sääntöjä Tokion olympialaisiin siten, että urheilijat saavat osoittaa mieltään pelikentällä tai radalla ennen suoritustaan tai peliä, ei mielenosoitus tai aktivismi palkintokorokkeella vieläkään ole mahdollista. Kesän olympialaisissa monet urheilijat ja joukkueet käyttivät ajan ennen pelin tai suorituksen alkamista osoittaakseen mieltään esimerkiksi rasismia vastaan. Jos saman olisi tehnyt palkintojenjakotilanteessa, olisi olympiakomitealta ropissut mojovat sakot tai muut sanktiot. Vaikuttaa siis siltä, että kansainvälisten lajiliittojen ja urheilukulttuurin vallankahvassa olevien mielestä urheilijoiden pääasiallinen tehtävä on viihdyttää katsojia ja faneja sekä tuottaa rahaa järjestäjille. Jos he ottavat liikaa kantaa yhteiskunnallisiin tai poliittisiin kysymyksiin, nähdään se ongelmana.
Urheilu, siihen liittyvä kulttuuri, suuret kisat, yhteiset elämykset ja fanitus linkittyvät siis vahvasti niin sosiaalisiin, psykologisiin, poliittisiin kuin taloudellisiinkin kysymyksiin. Kuten uskonnot tai hengellisyys, ei urheilukaan leiju omassa tyhjiössään tai ole irrallaan muusta yhteiskunnasta. Vaikka urheiluun liittyvän jännityksen, yhteisöllisyyden ja tunnekuohujen kokeminen tuo urheiluharrastajille ja katsojille paljon iloa, on myös hyvä pysähtyä kysymään, onko urheiluun liittyvät ilot ja hyödyt haittoja ja ongelmakohtia suuremmat? Ja varsinkin keitä esimerkiksi urheilukisojen tai -toiminnan tuottamat voitot hyödyttävät? Vaikka urheilu voi harrastajille ja katsojille tuottaa jopa uskonnollisen tai hengellisen kokemuksen, voi kirkkaimmasta mitalista kisaamisen varjopuoli olla karu.