Koronarokotteiden patentit ja yhteiskuntapolitiikan uusi suunta
Toukokuun alussa 2021 Yhdysvaltain presidentti John Biden1Kuva: Wikimedia Commons yllätti Euroopan valtion päämiehet ehdottamalla patenttioikeuden tilapäistä poistamista koronarokotteiden valmistukselta. Bidenin ehdotuksen mukaan tämä merkitsisi sitä, että monet kehitysmaat voisivat aloittaa oman rokotetuotannon.
EU-johtajat käsittelivät Bidenin ehdotusta tuoreelta Portossa, Portugalissa, pidetyssä huippukokouksessa ja suhtautuivat ehdotukseen varsin pidättyväisesti. Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan liittokansleri Angela Merkel suhtautuivat avoimen kielteisesti ehdotukseen.
Varsin kiinnostavaa on se, miksi Biden ehdotti rokotteiden patenttisuojan poistamista ja miksi EU:n johtajat sitä vastustivat. Miten patenttikeskustelu liittyy laajempaan keskusteluun yhteiskuntapolitiikan suunnasta? Amerikkalaiset heräsivät uuteen poliittiseen todellisuuteen Trumpin presidenttikaudella. Etenkin trumppilaisten masinoima ryntäys 1.6.2021 kongressitaloon juuri siihen aikaan, kun siellä käsiteltiin presidenttivaalien tuloksen vahvistamista, näyttää osoittaneen ainakin demokraattipuolueen väelle, että entiseen politiikkaan ei ole enää paluuta.
Mutta tämä ehkä pääasiassa demokraattipuoluetta koskenut herätys Yhdysvalloissa liittyy paljon laajempaan läntisen maailman politiikan suuntaa koskevaan keskusteluun.
Tässä kansainvälisessä keskustelussa politiikan suunnasta ja suunnan muuttumisen tarpeesta koronan luomassa uudessa tilanteessa Klaus Schwab ja Thierry Malleret ovat käyttäneet painavan puheenvuoron viime vuoden lopulla ilmestyneessä kirjassa.
Keskustelu koronan luomasta uudesta tilanteesta politiikalle on kääriytynyt kahden eri teeman ympärille. Nämä teemat esiintyvät toisilleen lähes vastakkaisina. Toisen suunnan mukaan korona on kasvattanut valtioiden velkaa suunnattomasti ja sen vuoksi keskeisin kysymys politiikassa on, miten velka maksetaan takaisin. Tämä suunta on vahvoilla Suomen keskustelussa.
Toisen suunnan mukaan kysymys on siitä, että korona on tuonut näkyviin sen politiikan heikkoudet, jota länsimaissa on suosittu vähintäänkin neljännesvuosisadan ajan. Tätä ajatussuuntaa edustaa Schwabin ja Malleretin kirja.
Se yhteiskuntapolitiikan suunta, joka nyt on asetettu kyseenalaiseksi, liittyy markkinoihin. Aiemmin vallinneen ajattelutavan mukaan kaikki ihmisten kanssakäyminen on ymmärrettävä markkinakanssakäymiseksi. Voidaan sanoa, että ihmisten välistä kanssakäymistä ja sosiaalisuutta on pidetty myymisenä ja ostamisena. Tämän idean levittämisestä Ruotsin Nobel-komitea on jakanut useita Nobelin taloustieteen palkintoja. Yleisesti ajatellaan myös, että talous ja yhteiskunta on markkinoistunut .
Taloustieteen teorioissa kanssakäymisen kysymys hahmotettiin uudella tavalla 1970-luvulla. Tuolloin syntyi kaksi uutta teoriaa. Ensimmäinen oli Milton Friedmanin teoria luonnollisesta työttömyydestä. Tämän teorian mukaan työmarkkinoiden epätasapaino on seurausta työmarkkinoiden rakenteista.
Toinen taloustieteen teoria liittyy rahoitusmarkkinoihin ja yritysten organisointiin. Tämän teorian kehittelyssä Eugene Faman Nobelin taloustieteen palkinnolla palkittu idea tehokkaista rahoitusmarkkinoista on ollut keskeinen lähtökohta. Tämän idean mukaan vapaat rahoitusmarkkinat ovat edellytys sille, että rahat ja varallisuus sijoittuu rahoitusmarkkinoilla siten että se takaa kaikkein tehokkaimman rahojen ja varallisuuden jakautumisen investointeihin taloudessa.
Tämä teoriaidea kulkeutui 1990-luvulla talouspolitiikan keskiöönIdean mukaan talouspolitiikan tehtävä on luoda yrityksille edellytykset maksimoida yritysten omistusten arvo. Näin muodostui yritysten hyvän hallinnon periaate. Jos kaikki yhtiöt ja yritykset asettavat toimintansa ainoaksi tavoitteeksi vain ja ainoastaan osakkeenomistajien omistuksen arvon kasvattamisen ja maksimoimisen, niin sen talouden tulos ihmisten hyvinvoinnille on – taloustieteen näkökulmasta – paras mahdollinen.
Tämä ja juuri tämä on EU:n talouspolitiikan tavoite. Tämä tavoite kirjoitettiin Suomen osakeyhtiölakiin osakeyhtiöiden keskeiseksi tavoitteeksi vuonna 2006.
Sen talouspolitiikan vastustamiseksi, jossa osakeyhtiöiden tavoitteeksi asetetaan osakkeenomistajien omistuksen arvon maksimoiminen, Klaus Schwab ilmoittaa perustaneensa Davosin foorumin.
Koronapatentit
Schwabin ja Mallaretin mukaan vallitseva politiikan suunta on ajanut yhteiskunnat ja talouden epävakauden tilaan. Jos suunta jatkuu ei heidän mukaansai ole näkyvissä mitään, , joka mikä pelastaa taloudet ja yhteiskunnat ajautumista täydelliseen kaaokseen. Tästä näkökulmasta Bidenin aloite poistaa koronapatentit voisi edustaa uutta yhteiskuntapolitiikan suuntaa. Vastustamalla aloitetta EU:n johtajat pitävät kiinni vanhasta mallista.
Lääkeyhtiöt ovat perustelleet patenttisuojan tarpeellisuutta sillä, että se kannustaa kehittämään uusia lääkkeitä. Tämä on retoriikkaa. Todellisuudessa patentit luovat monopolimarkkinat. Lääkkeet ovat siitä erikoinen tuote, että niiden ostajia ovat käytännössä valtiot ja Yhdysvalloissa vakuutusyhtiöt. Monopolimarkkinoita rajoittaa tavallisesti se, että yksittäiset kuluttajat vetäytyvät markkinoilta, jos hinnat nousevat liikaa. Tätä rajoitetta valtioilla eikä vakuutusyhtiöllä ei ole. On ymmärrettävää, että lääkeyhtiöiden voitot ovat kivunneet huimiin summiin.
Mutta keskeistä nykyisessä poliittisessa viestinnässä on se, että voidaan hyvin toistaa yhtä lausetta ”patentit tarvitaan korkeiden kehityskustannusten vuoksi” ympäri maailman. Samalla ei kuitenkaan keskustella siitä, mitä ongelmia yhteiskuntapolitiikan seurauksena on syntynyt.
Lääkkeiden kehittäminen edellyttää suuren määrän tutkimusta, pitkää koulutusta ja korkeaa moraalia. Näistä lähtökohdista lääkkeiden kehittelyssä ei ole keskeistä maksimoida lääkeyhtiöiden osakkeenomistajien omistusten arvo, vaan keskeistä on se, että ne ihmiset jotka lääkkeitä kehittelevät saavat hyvän työyhteisön ja -ympäristön.
Tuosta näkökulmasta voittojen maksimoinnin edistäminen näkökulma näyttäisi ajavan lääketuotantoa harhaan ja suuriin ongelmiin. Nämä ongelmat ovat nyt näkyvissä lääketuotannossa monin tavoin. Korona näyttää nostaneen niistä yhden keskustelujen kohteeksi.
Vallitsevan yhteiskuntapolitikan suunta näyttää rakennetun yksipuolisesti ihmisen intohimojen varaan. Vielä 1970-luvulla politiikan ongelmaksi voitiin nähdä kivettyminen ja kaavoihin kangistuminen. 1800-luvun lopulta filosofia oli etsinyt logiikasta ja matematiikasta ihmisen kielen ja elämän perusteita. Tämän laskentaan taipuvaisen ajattelun tilalle alettiin 1970-luvulla etsiä suuria ideoita ja ilmestyksiä. Katseet kääntyivät talouteen, yrityksiin ja yrittäjyyteen, joista uskottiin löydettävän uusia ideoita ja ”elävää henkeä”.
Antroposofisesti suuntautuneen tieteen näkökulmasta heiluri on heilahtanut yhdestä asennosta toiseen; kivettyneistä ahrimaanisista virikkeistä intohimojen ohjaamiin lusifeerisiin virikkeisiin ja toiminnan motiiveihin. Länsimaisen tieteen menetelmin ei ole ollut helppoa etsiä ja löytää tasapainoa näiden ihmiseen kuuluvien voimien välille. Viimeksi siltä alueelta yritettiin etsiä ihmiselle ja politiikalle tietä 1800-luvun saksalaisen idealismin aikana. Luulen, että Rudolf Steiner työskenteli juuri tämän saksalaisen idealismin, Hegelin, Fichten ja ehkä myös Nietzschen perinnön uudistamisen hyväksi.