Merkityksellisten hetkien jälleenlöytäminen

Olen kuusivuotias ja kävelen isäni kanssa metsässä. Puut ovat korkeita kuten Etelä-Saksassa usein – upeita ja mustanvihreitä. Perheemme on sienimetsässä tuttavaperheen kanssa. Muut ovat jossain kaukana. Saan olla hetken kahdestaan ihailemani isäni vierellä. Minulla on turvallinen olo tämän ison nallekarhun rinnalla, jolla on valtavat kädet ja mielestäni hyvin taitavasti leikattu parta. Saavumme metsäaukiolle ja pysähdymme. En voi uskoa silmiäni. ”Ovatko ne syötäviä?” ”Kyllä ovat, Lenaseni, kyllä ovat.” Hänen äänessään on riemua ja ihastusta. Metsäaukio on täynnä mitä parhaimpia mesisieniä. Edessämme on oikea sienipelto. Katsomme toisiamme silmiin. Kiljaisemme riemusta, mutta hiljaa, etteivät muut löytäisi meitä. Kuulumme yhteen ja meillä on yhteinen salaisuus. Alamme poimia sieniä. Kohta ämpärimme on täynnä.

Tarina on esimerkki kokemastani merkityksellisestä hetkestä. Olemme kaikki kokeneet vastaavia merkitystiloja, jotka menevät sieluun asti ja täyttävät sen suloisella elämänilolla. Saksaksi tälle ilmiölle on oma sana: wundersam. Sanalle ei löydy täydellistä suomennosta. Wundersam on sekoitus ihmeellistä, ihanaa, vaikuttavaa, lumoavaa ja jopa hieman mystistä tai maagista. Tarkan suomenkielisen vastineen puuttuessa käytän tässä artikkelissa ilmaisua merkityksellinen.

On ihmeellistä, että merkitykselliset hetket voivat tallentua myös musiikkiin, kuviin ja jopa tuoksuihin. Tutkija Johanna Maksimainen kollegoineen on tutkinut musiikin ja kuvien kautta tulleiden muistojen vaikutusta ihmisen hyvinvointiin. Tutkimuksen mukaan muistoilla on merkittävä vaikutus musiikin ja kuvien herättämissä mielihyvän tunteissa.

Mistä johtuu, että merkityksellisiä muistoja tallentuu nykyään ihmisen mieleen vähemmän? Miksi niin moni on sitä mieltä, ettei muista paljoa aikuiselämänsä tapahtumista? Mihin merkitykselliset hetket ovat kadonneet ja mistä tämä katoaminen johtuu? Hetket eivät tallennu enää säilömuistiin johtuen muun muassa nopeatempoisesta ja työntäytteisestä arjesta, vastuista, ärsykemäärästä, stressistä ja siihen liittyvästä henkisestä poissaolosta. Mutta eivätkö juuri syvät, mieleenpainuvat ja myönteiset kokemukset sekä niiden muistaminen ole elämän suola? Eikö olisi tavoittelemisen arvoista palauttaa ne elämäämme?

Väitän, että tämän ilmiön olemassaololle on kaksi syytä. Toinen niistä on se, ettemme kuuntele oman kehomme ja mielemme hätähuutoa emmekä ryhdy tekemään elämänmuutoksia kohti parempaa. Emme rakenna aktiivisesti omaa onnellisuuttamme, vaan jatkamme vanhaan malliin vaikka nykytilanne olisikin sietämätön. Toinen syy on omassa egossa. Se aiheuttaa ihmiselle paljon tuhoa ja kärsimystä. On hämmästyttävää, mitä kaikkea egon sanelemana tehdään ja miten paljon se vie huomiota aidosti tärkeiltä asioilta.

Tehoyhteiskunta, krooninen stressi ja muistaminen

Nyky-yhteiskunta on tehoyhteiskunta. Stakesin entinen yhteiskuntatutkija Leila Simonen kirjoittaa:

Olemme rakentaneet Suomeen hyvän ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan, mutta se on rakennettu järjellä. Tunteet, luovuus ja intuitio on jätetty ulkopuolelle. […] Moderni hyvinvointivaltio on toimiva koneisto, joka on väritön, hajuton, äänetön. Aistimme ovat alikäytössä: en tunne tuulta ihollani, en haista tuomen tuoksua, en kuule linnun laulua. Järjen nimissä olemme väheksyneet viittä aistiamme, jotka ovat kanava itseemme ja sidos luontoon. Sen vuoksi elämän väkevyys on vähentynyt. […] Järjellä me selitämme, mitätöimme ja torjumme syvimmät, haavoittavimmat ja tärkeimmät kokemuksemme. Suljemme silmämme elämän kiertokululta, luopumiselta ja kuoleman läsnäololta. Suomalaisen tehoyhteiskunnan ja hyvinvointivaltion takana on vain ohut arkea ylläpitävä kulttuurivaranto¹Simonen, L. (2000): Loisto, Helsinki: Voimapaja Oy..

Itse kutsun näitä syväkokemuksia ja merkitystiloja merkityksellisiksi hetkiksi. Simonen puhuu kauniisti elämän väkevyydestä. Hän vastaa kirjassaan siihen, miten saamme kontaktin tuohon usein unohdettuun puoleen itsessämme – tunteisiin, intuitioon ja luovuuteen.

Tehoyhteiskunnan paineet ruokkivat kroonista stressiä. Se on yleistynyt Suomessa merkittävästi ja vaikuttaa kielteisesti aivojen hippokampukseen ja muistialueisiin. Kroonisessa stressitilanteessa erittyy suuria määriä glukokortikoidia (kortisolia), jolla on suora heikentävä vaikutus muistiin. Jo muutaman päivän glukokotikoideille altistuminen aiheuttaa terveessä ihmisessä kognitiivisen suorituskyvyn laskun.

Kova stressi muuttuu elimistölle haitalliseksi jo muutamassa viikossa. Vaikutukset ovat erittäin haitallisia silloin, kun stressi on jatkunut kuukausia tai jopa vuosia. Pitkäkestoinen stressitila tuhoaa olemassa olevaa aivokudosta ja heikentää uusien aivosolujen ja niiden välisten yhteyksien syntymistä hippokampuksessa, mikä johtaa siihen, että oppimiskyky ja muistaminen heikkenevät.

Myös käsikirjoittaja ja dramaturgi Outi Nyytäjä käsittelee kirjoituksessaan nopeuden ja muistamisen suhdetta: ”Modernia ihmistä kiehtoo nopeus, hän on hylännyt hitauden hyveet. Hitaus on keino, jolla pelastetaan muisti ja ellei sitä pelasteta, ihminen unohtaa. Nopeuden aste on suorassa suhteessa unohtamisen voimakkuuteen² Nyytäjä, O. (2007): Hitauden sietämätön vaikeus, artikkeli Avek-lehdessä 1/2007. .” Olisiko meidän syytä tarttua hanakammin hitauteen?

Omalla päätöksellä kohti muutosta

Voimme itse vaikuttaa stressin ja kiireen vähenemiseen. Silloin hitaus, havaintokyky, muistaminen ja sitä kautta merkityksellisyys vahvistuvat. Voimme kirkastaa arvojamme, jolloin ajatusmaailma ja toiminta voivat muuttua. Se vaatii suoraviivaista peiliin katsomista ja oman toiminnan rehellistä analysointia. Elämä muuttuu paremmaksi oman ajattelun ja ajatusmaailman muuttamisella.

Aihetta on käsitelty monesta eri näkökulmasta. Esimerkiksi itävaltalaisen psykologi Alfred Adlerin (1870–1937) mukaan ihmisen hyvinvointi ei määräydy sen mukaan, minkälainen maailma on, vaan sen mukaan, minkälainen ihminen itse on. On ihmisen rohkeudesta kiinni nähdä maailma suodattamattomana. Menneisyys ei saisi vaikuttaa siihen, miten maailmaa ymmärretään ja nähdään juuri nyt. Oman käyttäytymisen tai nykytilanteen selittäminen traumalla ja negatiivisilla menneisyyden tapahtumilla on Adlerin mukaan tekosyy – silloin ei tarvitse tarttua oman elämän ohjaksiin³ Adler, A. (2008): Der Sinn des Lebens, Köln: Anaconda Verlag..

Tämä sisäinen jarru johtuu muutospelosta ja siitä, että aikaisemmin koettua turvattomuuden tunnetta pyritään kompensoimaan ylikorostamalla turvallisuutta. Se taas johtaa muuttumattomuuteen. Adlerin mukaan ihmisen toiminta tulisi kytkeä tulevaan tavoitteeseen ja jokainen on itse vastuussa päätöksistään. Tunteet ovat Adlerin mukaan välineitä, joita voi luoda ja käyttää tietyn tavoitteen saavuttamiseksi. Meidän ei kuitenkaan tule jäädä tunteiden valtaan, vaan voimme säätää niitä.

Myös Tommy Hellstenin mukaan ihmisellä on valta ja vastuu päättää omasta elämästään. Jos on esteitä, ne ovat itse ihmisessä, koska hän ei itse usko itseensä ja asiaansa. Maailma on ihmisen sisällä, koska ihminen on osa tätä maailmaa. Hellstenin mukaan ainoa tapa muuttaa maailmaa on alkaa muuttaa itseään. Muutos itsessä heijastuu ulospäin, ei hillittömien ponnistusten tai tekemisen vaan olemisen kautta. Muutos tapahtuu, kun ihminen suostuu muuttumaan.

Hellsten käsittelee myös ihmisen pelkoa muuttua ja muuttaa omaa elämää haluamaansa suuntaan. Sisäinen turvattomuus aiheuttaa sen, että ihminen pyrkii kompensoimaan sitä ylikorostetulla turvallisuuden hakemisella ja kontrollilla. Kun todellinen turvallisuus alkaa rakentua, syntyy pääsy rohkeuteen. Juuri myöntämällä itselleen olevansa heikko todistaa olevansa rohkea.

Palautuminen omaan itseen

Saksan verbi zu sich kommen on suomeksi “palautua”. Suorana käännöksenä verbi tarkoittaa itsensä luokse tulemista ja kertoo hienosti rauhoittumisesta, tahdin hidastamisesta, omien tarpeiden tiedostamisesta ja itsensä kuuntelemisesta. Tämä zu sich kommen on edellytys merkityksellisten hetkien kokemiselle. Kyse on havahtumisesta, vastaanottovalmiudesta sekä halusta muuttua aidon itsen suuntaan.

Sisäisen maailman muuttaminen vaatii omien nykyisten arvojen ja niistä kumpuavien toimintatapojen kriittistä ja samalla lempeää tarkastelua. Prosessi on välttämätön silloin, kun haluaa lisätä merkityksellisiä hetkiä omaan elämään. Aidon itsen etsiminen ja pohtiminen johtaa lopulta aidon itsen löytämiseen, mikä mahdollistaa merkityksellisyyden uudelleen kokemista.

Tärkeintä muuttumisprosessissa on säännöllisyys. Asioita pitäisi käsitellä mielellään joka päivä. Vasta silloin oma ajatusmaailma alkaa vähitellen muuttua. Minulla on tapana kirjoittaa juuri ennen nukkumaanmenoa ja heti heräämisen jälkeen. Yön aikana aivot työstävät asioita, ja uudet ajatukset ovat aamuisin kirkkaina mielessä. Olen käyttänyt apuna muistikirjaa, johon olen luonut erilaisia otsikoita.

Muistikirjani sisällysluettelo on seuraava:

Havahtuminen ja itsensä tarkkailu

Minkälaisia arvoja sinulla on tällä hetkellä, mistä ne kumpuavat ja mihin pyrit niillä? Mitä ajattelet, sanot ja teet? Tarkkaile kuukauden ajan omaa toimintaasi ja tee muistiinpanoja. Ole rehellinen ja mahdollisimman objektiivinen.

Ensimmäinen vaihe, oman toiminnan kyseenalaistava tarkkailu, on silmiä avaava ja voi tuntua tuskalliselta. Se on kuitenkin tärkeä ja taakkaa keventävä. On tultava tietoiseksi omista ajatus- ja käyttäytymismalleista. Tämä voi olla raastava prosessi, jonka aikana ihminen alkaa tiedostaa valheellisuuden. Se voi myös johtaa kriisiin, koska vanhat strategiat eivät enää kanna. Prosessissa huomaa, kuinka ego on ohjannut elämää ja pitänyt aidon itsen piilossa. Huomasin esimerkiksi eräässä kokoustilanteessa, että olin pyytämässä puheenvuoroa vain, koska halusin olla äänessä ja näyttää omaa pätevyyttäni. Päätin olla sanomatta mitään, mikä tuntui hyvältä. Sen sijaan kuuntelin tarkkaan, mitä muilla oli sanottavana.

Oma itse – kuka minä olen?

Minkälainen ihminen olet, kun jätät egon saneleman toiminnan pois laskuista? Käytä sellaisia termejä, jotka eivät tuomitse sinua. Voit lisäksi pohtia, minkälainen elämä on juuri sinulle hyväksi ja millä tavalla haluat elää.

Toisessa vaiheessa oma sisäinen timantti alkaa kirkastua. Työstämisprosessin apuna on hyvä käyttää miellekarttaa. Paperin keskelle kirjoitetaan ”itse” ja lisätään sanan ympärille sitä kuvaavia sanoja, kuten ”voittaa egon”, ”kokee olevansa turvassa”, ”luottaa”, ”rakastaa”, ”tekee hyvinvointia tukevia asioita”, ”on rehellinen itselleen ja muille”, ”ajattelee asioiden myönteisiä puolia”, ”pysähtyy ja kuuntelee”, ”rakastaa luontoa”, ”tarvitsee paljon omaa aikaa”, ”pitää kissoista”, ”pitää sopivasti taukoja” tai ”on esteetikko”.

Tavoitteiden tukeminen

Millä tavalla tuet tavoitteesi?

Vaiheessa kolme on kyse strategioista ja aktiivisesta toiminnasta, jossa mietitään miellekartan jokaista kohtaa erikseen. Kirjoittamalla voi ideoida, miten näitä kohtia haluaa tukea ja toteuttaa. Oletetaan, että miellekarttaan on kirjoitettu ”kokee olevansa turvassa”. Turvassa olemista voi tukea eri tavoin, kuten todistamalla itselleen, ettei ole mitään syytä pelätä (vaaratilanteet ovat jo takana!). Voi myös poistaa tietoisesti pelkoa aiheuttavia asioita vaihtamalla työpaikkaa, vähentämällä yhteyttä turvattomuutta aiheuttaviin ihmisiin, suorittamalla vähemmän ja niin edelleen.

Reflektointi

Millä tavalla muutos on parantanut elämääsi? Oletko kokenut merkityksellisyyttä?

Neljäs vaihe on reflektointivaihe. Voimme hetkeksi palata elämään ennen ajatusmaailman muutosta ja pohtia, millä tavalla elämä on muuttunut. Esimerkiksi näin: ”Tyttärelläni ja minulla oli tänään hieno keskustelu. Hän sanoi myöhemmin, että olin kuunnellut häntä aidosti. Se tuntui hyvältä. Olen oppinut kuuntelemaan. Päätimme yhdessä, että kännykkä jää jatkossakin taskuun kun keskustelemme.” Neljäs vaihe on silmiä avaava ja hieno – sille kannattaa varata muistikirjaan erityisen paljon tilaa, koska siinä palataan merkityksellisyyden maailmaan.

Merkityksellisyyttä tukevat elementit

Miten pääset nauttimaan elementeistä, jotka tukevat merkityksellisten hetkien kokemista (hitaus ja aika, seura, ärsykkeiden vähyys, mielekäs tekeminen, tila)?

Neljättä vaihetta riittävän kauan työstettyämme olemme avanneet merkityksellisyyden portin. Nyt on aika siirtyä viimeiseen vaiheeseen ja hakeutua tietoisesti sellaisiin tiloihin ja tilanteisiin, jotka tukevat merkityksellisiä hetkiä. Ne ovat hitaus ja aika, sopiva seura, mielekäs tekeminen, ärsykkeiden vähyys ja tila sekä esteettisyys kaiken yhdistävänä elementtinä. Muistikirjaan on hyvä tehdä merkintöjä miten näitä elementtejä voi tukea. Avaan seuraavaksi käsitteitä tarkemmin.

Hitaus ja aika. Nopeus ja hätäisyys estävät havaitsemista ja syvällistä ymmärtämistä. Ne ovat myrkkyä merkityksellisten hetkien kokemiselle. Käsikirjoittaja ja dramaturgi Outi Nyytäjä kirjoittaa sairastuneensa nopeuteen. Hänen mukaansa harkittu, ei sattumanvarainen hitaus, on esteettisenä kategoriana vaikea. Nyytäjä mainitsee tässä yhteydessä muun muassa  Edward Hopperin (1882–1967), joka osasi taiturimaisesti vangita hitauden maalauksiinsa kuten “House by the Railroad” (1925) ja “Nighthawks” (1942). Taideteoksen syvällinen ymmärtäminen vaatii katsojalta kärsivällisyyttä ja hitautta – hätäinen ihminen näkee vain pinnan⁴ Nyytäjä, O. (2007): Hitauden sietämätön vaikeus, artikkeli Avek-lehdessä 1/2007. . Toinen esimerkki hitauden harjoittamisesta on itämaisten kulttuurien teeseremoniat, joihin olen itsekin osallistunut.

Sopiva seura. Merkityksellisiä hetkiä voi kokea yksin tai toisten kanssa. Merkityksellisten hetkien kannalta on tärkeää hakeutua oikeaan seuraan. Ihmissuhteisiin, joissa voi olla aito ja teeskentelemätön, liittyy aina luottamus ja myönteisyys. Merkityksellisten hetkien syntymiseen vaikuttaa myös se, että vähennämme itseemme kielteisesti vaikuttavien ihmisten seuraa ja yksipuolisia ihmissuhteita. Voimme kuitenkin ymmärtää, että heidän seurassaan opimme kärsivällisyyttä ja mielen tyyneyttä.

Mielekäs tekeminen. On ensisijaisen tärkeää, että löytää itselleen mukavaa ja mielekästä tekemistä. Ihannetilanteessa olisi ammatti, jossa voi kokea merkityksellisiä hetkiä, kukoistaa ja täyttää itseään riemulla. Tapasin Limingan taidekoulussa kuvanveistonopettajan, joka hallitsi ammattinsa virtuoosimaisesti ja jonka into tarttui opiskelijoihin. Hän täytti tilan mestarimaisella osaamisellaan, ilollaan ja huumorillaan. Hän oli selvästi elementissään. Tuntui siltä, että hän oli myös keskellä pitkää, tyytyväisyyden kannattamaa merkityksellistä hetkeä.

Sopiva tila. Tässä yhteydessä tarkoitetaan fyysistä tilaa, joka sopii yhteen muiden elementtien kanssa. Huippuesimerkkinä mainittakoon Japanissa sijaitseva Naoshiman nykytaiteen museo, jossa arkkitehti Tadao Andó on luonut mestarillisia tiloja. Niissä valo, varjo, luonto ja esineet kietoutuvat yhteen. Arjessa ruokailu ystävien kanssa puutarhassa lämpimänä kesäiltana edistää hetken lumoa paremmin kuin muovinen pikaruokalatunnelma yksin ranskanperuna-annoksen äärellä.

Ärsykkeiden vähyys. Äänten, kuvien ja muun informaation niukkuus edistää merkityksellisten hetkien kokemista. Olemme nykyään informaatio- ja ärsyketulvan keskellä. Aivot eivät ole kuitenkaan kehittyneet samaa vauhtia nykymaailman kanssa. Kuormittavien ja rentouttavien jaksojen pitäisi vaihdella. Työelämän vaatimukset ja käytännöt eivät useinkaan tue aivojen toimintaa. Teknostressillä tarkoitetaan esimerkiksi teknologian tunkeutumista elämään jatkuvien häiriöiden ja keskeytysten muodossa tai teknologista epävarmuutta. Tuttua työelämässä, mutta myös vapaa-ajalla älypuhelimen ollessa käden ulottuvilla.

Esteettisyys. Merkityksellisiin hetkiin kuuluu myös esteettisyys. Esteettisyys syntyy väistämättä, kun kaikki tai osa aiemmin mainituista elementeistä toteutuu samanaikaisesti. Esteettisyys on silloin se oleva ja todellinen, jossa merkityksellisten hetkien elementit ovat. Esteettisyyttä voi kuvata rakennelmaa ympäröivänä kaarena, kuten kuvassa näkyy.

Merkityksellinen elämä on mahdollinen

Yhteiskunnassamme ja kulttuurissa hallitsevat arvot, kuten suorituskeskeisyys, kilpailu ja oman edun tavoittelu johtavat siihen, että  ihmisillä on taipumus kadottaa merkityksellisyyden hetkiä omasta elämästään. Ihmiset eivät puutu ärsykkeiden runsauteen, määrättyyn työnkuormaan ja siihen kytkeytyvään stressiin ja nopeuteen. Nopeus kiihtyy kuin jarruton polkupyörä alamäessä. Kuljettaja pääsee hädin tuskin ehjin nahoin perille kaatumatta tai ajamatta ojaan. Me voimme kuitenkin korjata tätä polkupyörää asentamalla siihen jarrut. Silloin meillä on myös mahdollisuus hidastaa ja pysähtyä. Voimme myös valita reitin, jossa ei ole kiihtymisen vaaraa. Voimme siten yhteisvoimin myötävaikuttaa yhteiskuntamme ja kulttuurimme arvoihin. Kysymys on valinnoista. Mikään tai kukaan ei pakota meitä suorittamaan, kilpailemaan ja tavoittelemaan ulkoista menestystä.