Maisesta logiikasta henkiseen imaginaatioon – mikä on väitelause? Osa 2/2
Voimme myös fenomenologisella tarkastelulla osallistua ajatusprosessiin, kun se soi sisäisessä, hiljaisessa puheessamme1Suomennoksen englanninkielisestä alkutekstistä on laatinut Johannes Kananen. Artikkeli on julkaistu alun perin lukuna kirjassa Hicks, Scott E. (2019): Earthly, Transcendental, and Spiritual Logic: From Husserl’s Phenomenology to Steiner’s Anthroposophy. Amazon/omakustanne. Kiitokset Tuulikki Sarekoskelle suomennoksen tarkistuksesta. Kuva: Dan Gold (Unsplash) . Tällöin huomaamme, että sisäisen puheen kuiskaava ääni tosiaan lausuu selvän suomenkielisen lauseen: ”Tuo puu mäen päällä on koivu”. Samalla voimme aistia sisäisenä tunteena pienen liikkeen kurkunpään alueella mahdollisuutena toistaa tällainen lauselma ulkoisesti ja kuuluvasti, ikään kuin ääniorganismi harjoittelisi jatkuvasti aina läsnä olevaa tarvetta toistaa minkä tahansa yksilöllisen ajatuksen. Sitten voimme kohdistaa tietoisuuden säteen ylöspäin, kohti pään ylempää aluetta siirtämällä sisäistä huomiotamme pois lauseen mentaalisesta ilmaisusta erityisesti suomenkielisenä muodostelmana kohti kieliopillisen muodostelman ideaa tai merkitystä. Siinä missä idean määrätty suomenkielinen muodostelma leviää muotovoimien verkoston esiäänellisten kerrosten kautta, elämänvoimien ja elämäneetterin avulla ilmaistaan tyypillinen sisäinen heijastuma, puhtaan ajatuksen muodostumana. Ja tämän henkinen merkitys kuolee hermojärjestelmässäni, mutta minä elän sen kuolemasta.
On yksi asia kuvailla kohtaamista koivun hengen kanssa kielen tai abstraktin ajattelun avulla, joka kelluu pienen pienen kuoren lailla päämme sisällä, jäsentyneenä aivoihimme. Ja on aivan toinen asia löytää ja kamppailla sen moraalisen arvoituksen, ahdistuksen ja ongelman kanssa, joka sisältyy henkisen maailman todelliseen kohtaamiseen ja siihen liittyvien käsitteiden muodostamiseen. Tämä edellyttää moraalista askelta ja sydänvoimaista itsetietoisuutta, joka selkeästi tunnistaa sen mahdollisuuden, että saatan yksinkertaisesti käyttää tätä tietoa omaksi henkilökohtaiseksi hyödykseni tai vain päätyä ravitsemaan itseäni hengen elämällä, ilman että todella muunnan tietoisuuttani ja toimintaani. Tahdonko ainoastaan laajentaa omaa, henkilökohtaista egoani maailman laajuuksiin, levittäen henkilökohtaista itserakkauttani kaikkialle? Mitä oikeastaan tavoittelen, kun janoan henkisiä kokemuksia? Jokaisen ihmisen pitää oppia silottelemaan hymy kasvoiltaan kun, hänestä tulee kuilu. Husserl pääsi ainoastaan tietylle tasolle kokemuksessaan, koska hän ei koskaan löytänyt todellista läpimenoa kuoleman toiselle puolelle totuuden alueelle. Hän pysähtyy aina määrättyjen rajojen sisäpuolelle. Jokaisella meistä on omat rajoitteemme.
”Jokaisen ihmisen pitää oppia silottelemaan hymy kasvoiltaan kun, hänestä tulee kuilu”.
Tällä tavoin huomaamme, että se mitä tarkoitamme ei ole sisäinen kopio tai jäsentynyt mentaalinen yksityiskohta, joka olisi abstrahoitunut aistihavainnosta, vaan ajatusolennon kohtaaminen yksilöllisen, tilallisesti jäsentyneen koivupuun kanssa, joka manifestoituu inhimillisessä havainnossa. Henkisen arkkityypin kukoistus puhaltaa elämänsä käsite-elämäni uusiin terälehtiin. Ymmärrämme, että väitelauseen merkitys liittyy koivu-olennon virtuaalisuuteen. Täyden todellisuuden ymmärtäminen tarkoittaa seisomista henkisten ja sielullisten olioiden keskellä, olioiden jotka elävät elämäänsä meistä riippumattomina mutta myös moraalisesti meihin yhteen kietoutuneena. Se, minkä kohtaamme ulkoisessa luonnossa, on sama olento, joka kohdataan henkisessä maailmassa ja väitelauseessa; viittauksen perimmäinen kohde välittyy ainakin osittain. Jonain päivänä kuulemme sen todellisen nimen. Vain hengentieteellisen tutkimuksen kautta, johon kouluttautumista voimme saada Rudolf Steinerilta ja Yeshayahu Ben-Aharonilta, voimme huolellisesti seurata kuinka todellinen henkinen merkitys kuolee meissä ja muuttuu kovettuneeksi kuoreksi ja sähköiseksi ja hermostolliseksi rihmastoksi aivoissamme ja kehossamme. Voimme tulla yhä enemmän tietoisiksi välitilasta meidän henkilökohtaisen merkityksen janomme ja maailman henkisen ja sielullisen todellisuuden välillä, ja siitä välitilasta jossa henkinen elämä muuttuu symboliseksi, kuolleeksi ja pienennetyksi. Sen jälkeen, kun se on täysin halvaantunut, se sitten ilmestyy pienenä sadunkaltaisena elokuvana, pienoisversiona, joka heijastuu ikään kuin esityksenä kalloni sisäiselle näytölle.
Superlogiikkaa
Mutta kuinka opimme pysymään hereillä tilassa, jossa tapamme hengen ajattelussamme ja kuinka voimme pysyä hereillä, kun me tulemme ajatelluiksi henkisten hierarkioiden valossa? Voimmeko kohdistaa polarisaation ja tehostamisen aktiviteetit sielumme muuntamiseen, laajenemalla ulos, sukeltamalla sisään? Voiko minämme muuttua niin joustavaksi ja herkäksi ja nöyräksi, että se voi tulla vapaaksi keskialueella? Vain Hyvä Mestari tuntee kuoleman ja ylösnousemuksen tien. Ensin, kun ihminen yrittää tulla aktiivisesti tietoiseksi ajattelunsa syvimmistä sisäisistä piirteistä, hän saattaa kohdistaa uudelleen itsereflektiivisen huomionsäteen syntaktisesti luotuun ihmiskielen astiaan. Tämän reflektiivisen tai fenomenologisen kulun varrella ihminen saattaa huomata, että kielellisen astian läpäisee puhdas ajattelu tai kieliopillisten muotojen eteenpäin kulkeva virta, joka on korkeammalla, primaarisemmalla tasolla. Mutta molemmat näistä ovat ihmissielussa kuolevan subjektiivisen osan kristallisen arkkitehtuurin eri kerroksia. Se tosiasia, että näen ne, kertoo siitä, että olen muuttumassa eläväksi. Puhtaan kieliopin taso tai sellaisten merkityksellisten rakenteiden muuntuminen, jotka eivät vielä ole yksittäistä kieltä (kuten suomenkieltä) on sinänsä yleensä tiedostamaton. Nämä elävät ulkona kosmoksessa, tähdistöjen ja planeettojen itsensä henkisissä ilmennyksissä. Tämä on Superlogiikkaa, jossa me elämme öisin.
Jos ihminen voi päästä alueelle, jossa hän kokee kuinka hierarkkiset henkiset olennot elävät puhtaan ajattelun ja inhimillisen merkityksellisyyden toiminnan sisällä, hänen ajattelunsa sisältö muuntuu kokonaan. Kunnioituksen ja hartauden kautta käännymme sisältäpäin ulos. Tämä avaa alueen kohtaamiselle tai luovalle tilalle, missä, mikäli nähdään kuoleman ja pahuuden moraalinen ongelma ihmisessä (eli mikäli ahrimanisten, lusiferisten ja zoraattisten henkien työtä ollenkaan tunnistetaan, kun ne työskentelevät omassa sielussamme ja tietoisuutemme rakenteissa toimien kauttamme), voimme siten löytää jotakin, joka on kokonaan uutta jokaisena ajatuselämämme hetkenä. Voimme neuvotella uutta henkis-maista merkitystä enkelitason yhteistyökumppaniemme kanssa. Tämä on tehtävänämme tässä ajassamme; että harjaantuisimme tässä toiminnassa. Mutta meidän itsemme on muunnuttava ja meidän ei pidä vain vastaanottaa ilmestyksiä muilta olennoilta, vaan meidän pitää asettaa pöydälle lahja maisesta kokemuksestamme käytettäväksi ja muunnettavaksi yhteistyön tuloksena. Alemmasta logiikasta tulee korkeampaa logiikkaa kosmisessa moraalisessa tiedostamisessa. Tässä yhteydessä ajattelusta tulee moraalis-kongnitiivista taidetta ja vapaata luomista, jota maisen itsen kohtaaminen henkisen MINÄ-OLEN periaatteen kanssa hallitsee, työstäen egojamme sisältä käsin. Mutta tämä edellyttää minän tunnistamista toimintana tai ulos- ja sisäänhengityksenä, tiedostamis-havaitsemis virtana, joka tulee maiseksi ja joka tulee taivaalliseksi, hetkestä toiseen. Näen itseni sisältä katsomassa ulospäin, minusta tulee maailman-itse, joka katsoo ulkoapäin sisään. Ja tässä prosessissa minulla on oppaita ja yhteistyötahoja maisessa ja henkisessä elämässä. Ja Kristus on oppaana näiden eri virtojen luomisessa ja yhteentulemisessa.
Yhä edelleen, Husserl ei kyennyt elävöittämään loogista, kategorista intuitiotaan niin että siinä olisi ollut riittävästi moraalista rakennusainesta ja taiteellista luovuutta, että hän olisi voinut ylittää kuoleman tyhjiön, voidakseen kokea ylösnoussutta henkistä elämää toiselta puolen. Henkisessä ja sielullisessa logiikassa –iittämällä se Husserlin transendentaaliseen logiikkaan – voimme löytää henkisen ja sielullisen rakkauden moraalista elämää. Tämä edellyttää sitä, että emme unohda loppumatonta, apokalyptistä holokaustia, joka elää inhimillisen historian perustoissa. Se pitää kaivertaa sydämemme keskukseen kuten saamme lukea kirjasta ”The Spiritual Event of the 20th Century”. Ja tämä kirja on myös elävä.
Tapahtuma
Kuinka koemme tämän hetken, jolloin muodostamme ylipäänsä jonkin arvostelman? Tämä on eräs Husserlin ”Formaali ja transendentaalinen logiikka”-kirjan keskeisistä kysymyksistä. Huomaamme, että jos käymme asian läpi sielullista ja henkistä tasoa myöten, voimme ymmärtää, että mikä tahansa arvostelma voi olla henkisen minän ja sielullisen kantajan välinen liitto, vihkimys, missä henkisen tahdon luova elämä kutoutuu vastaanottavan sieluaineksen verhoihin. Jokainen arvostelma on todellisuudessa henkisen ja sielullisen välinen hienovarainen vihkimystapahtuma. Sitten otamme muotoutuneen aineksen sielunverhoihin painuneesta jäljestä ja vedämme sen rakenteeseen, joka on pienentynyt paikalliseen kokoon ja myös tunteeseen, että olemme kehon sisäpuolella ja säilömme aivoihimme ja kehoomme kuollutta lehteä esittävän piirroksen lailla tämän sielullisen jäljen kuolleen, jäätyneen kuvan. Arkitietoisuudessamme kutsumme näiden kuolleiden lehtien kuvien muokkausta ”ajatteluksi” tai väitelauseiksi. 2000-luvun tehtävänämme on yhdistellä kaikki pisteet toisiinsa ilman häpeää tai syyllistymistä.
”Kaikilla henkisillä olennoilla ei ole ihmisprojektin onnistuminen keskeisenä huolenaiheena”
Kuinka luomme polun hankeen, joka kulkee aivo-ajattelustamme tähän toisen kaltaiseen sielunkokemukseen, eli sielun ja hengen vihkimykseen ja luovaan työhön? Eräs menetelmä on luonnehdittu selkeästi Ben-Aharonin työssä: voimme viedä merkityksen intentionaalisen prosessin tarkastelun yhden askeleen pidemmälle. Kuten olen kirjassani kirjoittanut mahdollisuutena on siten tukahduttaa ja kieltää mentaalisen kuvan selkeys sen kielellisen elementin kanssa, mukaan lukien pään alueella sijaitsevat valomuodot. Kun ihminen aktiivisesti unohtaa ja pyyhkii pois tämän keskeisen, aktiivisen selkeyden intentionaalisella alueella ja avaa kärsivällisen ja perifeerisen huomiokyvyn, joka odottaa esiin nousevaksi sitä mikä ajattelussa on elossa, on mahdollista, että hän alkaa tuntea kokonaisen kiertävän lämpökentän, joka ympäröi aiempaa mentaalisten kuvien selkeyttä ja kielellisiä yhteyksiä. Mutta kaikki tämä pitää kohdistaa sydämeen ja kehoon rakkaudessa, ihmetyksessä, omistautuneisuudessa ja uskossa.
Koska tässä uudessa elävän ajattelun kentässä on luonnollinen moraalinen sisältö, aikomus ilmaista sisäinen kokemus välittämällä ajatuksia muuntuu antaumukselliseksi hartaudeksi ja vuorovaikutteiseksi kosmisen olemisen toiminnaksi. Ja toisaalta, minut herätetään kuolleista. Toisin sanoen, jos ihminen kohdistaa uudelleen huomionsa jokaisen lauselman tai ajatushahmotelman perimmäiseen viittauksen kohteeseen, hän ei enää voi yksinkertaisesti heittää ilmoille käsittämättömiä yhdentekevyyksiä tai jatkaa ulkoisia tekemisiään kuten tähän asti. Henki-itse herää ja elää ja ajattelee laajojen käsiteolentojen keskuudessa. Ajattelen itseni sisältä päin ja ulos. Siksi, elävöitetyn ajattelun uudenlaisessa tietoisuudessa ei ole vain kyse yksinkertaisesti henkisten olentojen järjestämisestä abstraktin ilmaisun tyypillisiin lokeroihin tai ihmisolennon harjoittamasta käytännöllisestä sanallistamisesta, vaan kyseessä on syvä vuorovaikutus ideaalisten ajatusten aktiivisten olentojen ja inhimillisen ajattelijan välillä. Silti, tämä voi olla vain vahva tapa avata sydän (Henkisen logiikan Modus Cordis-sääntö, eli henkisen sydämen implikaatio) ja sielu ja henkinen tahto omistautumisen, kunnioituksen ja jopa voimattomuuden tunnelmassa.
Tässä tapahtumassa on määrätynlainen armo, eikä sitä voi oikeastaan pakottaa. Voimme tehdä parhaamme kohottaaksemme ajatteluamme henkien kaitsijaa kohti, mutta tämä tarkoittaa pyrkimystä kohdata sitä joka on korkeinta sisaressani ja itsessäni. Mutta oikea moraalinen tunnelma muodostuu, mikäli sitä ei pakoteta, vaan mikäli tehdään avaus hengen ja sielunmaailman toiminnalle, jotta se voi lähestyä sinua, kun sen aika on. Henkistän ajatteluni uuden Modus Re-Tollens:in kautta, kohottamalla ja de-aktualisoimalla kaikki nuo pienet ideat. Henkinen bikonditionaalinen johdanto (P <–> Q) on uusi keskustelu, joka muodostuu henkisen maailman ja ihmisen välille, jokaisessa ajatuksessa. Korkeampi minä muuttuu alemmaksi minäksi ja alempi minä muuntuu korkeammaksi minäksi ja keskellä on todellinen, itsetietoisen kuoleman kuilu. Tämän Tapahtuman merkitys hallitsee kaikkia siitä johdettuja väitelauseita. Deleuze toteaa perustellusti, että ”Se, mikä tekee kielestä mahdollisen, on tapahtuma siinä määrin kuin tapahtumaa ei sekoiteta sitä ilmaisevaan väitelauseeseen tai sitä ilmaisevan tilaan tai siihen asiaintilaan johon väitelause viittaa.”
Voimme nähdä, että tulevaisuuden yhteisö voi muodosta siten, että näemme kuinka ajatuksellinen ja kielellinen viestintä toisen ihmisen kanssa tapahtuu myös ruuhkaisessa tilassa, joka on täynnä henkisiä olentoja, joilla puolestaan on omat maailman-tunnelmansa, päämääränsä ja työsarkansa. Kaikilla henkisillä olennoilla ei ole ihmisprojektin onnistuminen keskeisenä huolenaiheena, joten tässä yhteydessä inhimillinen vapautemme, ihmiskunnan henkisen minän ravitsemana keskustasta käsin voi pitää meidät tasapainossa. Me voimme ylläpitää maisen tietoisuutemme, mutta voimme myös lisätä siihen toisenlaisen eteerisen tietoisuuden muodon, joka sisältää elämän sekä ajattelun, tunteen ja tahdon, sekä vuorovaikutuksen henkisten ja elementaaristen olentojen olemusten kanssa. Tätä Ben-Aharon tarkoittaa, kun hän osoittaa meille kuinka Tapahtuma voi olla uusien yhteisöjemme keskiössä. Jokainen merkitys muodostuu uudelleen jokaisena uutena päivänä ja maan keho ja ihmiskeho luodaan uudelleen jokaisen auringonnousun myötä. Ja me voimme myötävaikuttaa tämän tulevaisuuden aamunkoiton muodostumiseen.