Antroposofia ja yhteiskunta

Jokunen vuosi sitten, kun olin toimittamassa kirjaa Antroposofisia virikkeitä Suomelle, lähestyin erästä laajalevikkistä kaupallista kustantajaa kirjaidealla. Vastauksena oli: ”mitä tekemistä antroposofialla on yhteiskunnan kanssa?”

Jäin miettimään tuota kysymystä, johon en siinä tilanteessa osannut kertoa hyvää vastausta. Kysyjälle oli ilmeisesti selvää, että antroposofia on yksilön kehitystie ja että antroposofia voi antaa välineitä ihmisen tietoisuuden kehitykselle. Mutta mitä tekemistä antroposofialla on yhteiskunnan kanssa?

Rudolf Steiner oli yhteiskunnallisesti aktiivinen ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeisinä vuosina. Hän näki ja koki, että yhteiskunnalliset jännitteet olivat silloin valtavat ja että ne eivät purkautuneet hedelmällisellä tavalla.

Steinerin yhteiskunnallisten virikkeiden ja aloitteiden taustalla oli halu ja pyrkimys vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen. Nykyään miellämme herkästi antroposofiset käytännöt erillisinä muusta yhteiskunnasta. Asetamme ne yhteiskunnan marginaaliin: on valtavirran käytännöt ja sitten antroposofiset käytännöt.

Silti nämä antroposofiset käytännöt ovat syntyneet pyrkimyksestä muuttaa yhteiskuntaa. Vuonna 1919 Steiner laati saksankielisissä sanomalehdissä julkaistun vetoomuksen ”Saksan kansakunnalle ja sivistyneelle maailmalle”, joka sisälsi hahmotelman kolmijäsenisestä yhteiskunnasta ja jonka allekirjoitti yli 300 kulttuurin piirissä toimivaa ihmistä. Steinerin pyrkimyksenä oli synnyttää kansanliike, joka toimisi yhteiskunnallisen muutoksen puolesta.

Ehkä tunnetuin antroposofinen käytäntö on steinerkoulu. Ensimmäinen steinerkoulu syntyi niin, että tupakkatehdas Waldorf-Astorian johtaja Emil Molt innostui kolmijäsenisen yhteiskunnan ideasta. Hän kutsui koolle kokouksen jossa mietittiin, minkälaiseen toimintaan voitaisiin ryhtyä Steinerin virikkeiden pohjalta. Lopputuloksena oli koulu, joka on kansainvälinen menestystarina.

Kolme vuotta ennen kuolemaansa, vuonna 1922 Steiner piti esitelmäsarjan taloustieteilijöille otsikolla ”Kansantalouskurssi”. Steinerin assosiatiivinen taloustiede on jäänyt vähemmälle huomiolle verrattuna hänen pedagogisiin ajatuksiinsa. Silti assosiatiivisessa taloustieteessä on kirkas tieteellinen ydin, jota voisi hedelmällisellä tavalla kehittää eteenpäin juuri tässä ajassa.

Eräs assosiatiivisen taloustieteen lähtökohdista on ajatus siitä, että yhteistyö – ei kilpailu – on talouden ohjaava periaate. Steinerin mukaan tämä on taloudelle ominainen piirre. Moderni talous perustuu työnjakoon, minkä seurauksena teemme työtä aina muille. Steinerin mukaan modernin taloudellisen toiminnan pitää siis kitkeä pois kaikenlainen itsekkyys toiminnan motiivina. Tämä on taloustieteellinen johtopäätös.

Siten Steinerin mukaan taloudellinen tuotanto perustuu ihmisten tarpeisiin. Tuotannon päämääränä on kulutus ja syy tuottaa tavara tai palvelu on se, että joku ihminen tarvitsee tätä tavaraa tai palvelua. Kuten Karl Marx, erotteli Steiner käyttöarvon ja vaihtoarvon toisistaan.

Toisin kuin Marx, Steiner kuitenkin piti taloutta itseohjautuvana. Talous pitäisi järjestää alhaalta ylös, itsenäisten taloudellisten yhteenliittymien pohjalta. Valtion ei pitäisi puuttua talouteen.

Muiden tarpeista käsin toimiminen ja tarvelähtöinen tuotanto vaikuttavat varsin järkeviltä taloudellisilta periaatteilta. Siksi voidaan vain ihmetellä miten eri lailla nykyinen talousjärjestelmä on rakentunut ja missä määrin talouden taipumukset kriiseihin ovat seurausta siitä, että talous järjestyy itselleen vieraiden periaatteiden varaan. Nykyistä talousjärjestelmää hallitsevat kilpailun ja oman edun tavoittelun periaatteet. Taloudelliset tuottajat kilpailevat markkinaosuuksista ja yksittäiset ihmiset kilpailevat työpaikoista ja asemista. Aito yhteistyö on harvinaista.

Muiden tarpeiden asettaminen oman toiminnan motiiviksi voi myös nähdä kristilliseksi periaatteeksi. Jotta voitaisiin tunnistaa ihmisten tarpeita (talouden alueella) tarvitaan ymmärrystä siitä, mikä on elämässä merkityksellistä. Nyt elämme kuitenkin hyvin suorituskeskeisessä kulttuurissa. Olemme kadottamassa ymmärryksen siitä, mikä on elämässä merkityksellistä.

Siten taloudellisten tarpeiden oivaltaminen on osa kulttuuria. Ideat ja ihmisten kyvyt ovat oikeastaan tärkein taloudellinen pääoma. Samalla ne ovat osa kulttuuria. Ideoita syntyy tietysti ajattelun tuloksena mutta ajattelulle on silti hämmästyttävän vähän tilaa kulttuurissamme.

Steiner hahmotteli talousjärjestelmää, jossa talouden ylijäämät kanavoitaisiin kulttuurielämään niin, ettei niitä pääsisi kasaantumaan omaisuuden muodossa yksittäisille ihmisille. Voi vain aavistella miltä kulttuurielämämme voisi näyttää, mikäli tällä hetkellä talouteen kasaantuvat materiaaliset pääomat voitaisiin kanavoida realisoimaan sitä henkistä pääomaa mikä on kasaantunut kulttuurin alueelle.